sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Möllirally-tokoa

Oho, onpas aika taas lentänyt ja nyt on jo joulukuu. Marraskuulle tuli sitten kokonaiset kaksi blogikirjoitusta. Marraskuussa kuitenkin tapahtui jotain. Reilu viikko sitten meillä oli agilitytreenit, joissa Mikon kanssa harjoittelimme päällejuoksuja. Muistaakseni olemme vain kerran harjoitellut ko. ohjausta ohjatuissa agilitytreeneissä. Siksi ensin katselin videolta miten se pitäisi tehdä. Oikeasti päällejuoksu ei kai niin kovin vaikea ohjaustekniikka ole, mutta tällaiselle jolla on koordinaatiokyky ihan hukassa se ei ollut helppo. Miten vaikeaa voikin olla käyttää käsiä oikein... Aika monta kertaa tätäkin tuli tehtyä, tosin kahdessa osassa, mutta onneksi Miko kesti sen. Kontakteista tehtiin A:ta putken kera. Ainakin kerran Miko taisi lähteä omin luvin kontaktilta, mutta muuten ok toistoja.


Tämän viikon perjantaina meiltä jäi taas treenit välistä, sillä samalle päivälle sattui myös jääkiekon paikallispeli, näillä näkymin viimeinen Hartwall Areenalla pelattu Jokerit-HIFK peli. Jokerithan on ensi kaudella siirtymässä Venäjän liigaan eli paikallispelejä ei ole enää tiedossa. Onneksi alkuvuodesta on vielä pari mahdollisuutta käydä paikallispelissä. Meillä isäntä kannattaa Jokereita ja minä IFK:ta, joten jatkossa ei sitten päästä enää yhdessä matsiin.

15.11.2013 © Lotta Franck
Lauantaina oli meidän debyytti rally-tokokokeessa. Osallistuimme mölliALO-luokkaan. Kaikista aikomuksista huolimatta en vain saanut aikaiseksi treenata liikkeitä, joten mentiin sitten kokeeseen kahden kuukauden treenaamattomuuden päätteksi. Fiksua :) Lauantaiaamupäivästä kävin kaikki ALO-luokan liikkeet läpi, jotta varmasti tiedän miten ne tehdään ja muutamaa juttua harjoittelimme Mikon kanssa. Meidän rataantutustuminen alkoi vasta puoli viiden jälkeen, joten poikkeuksellisesti kisapäivänä ei tarvinnut herätä aikaisin. Kisat olivat Karjaalla. Olimme kisapaikalla 20 min ennen rataantutustumista (piti olla 30 min ennen, mutta meidän piti tulla kiertoreittiä, kun karttaan merkittyä reittiä ei voinutkaan käyttää). Kisat olivat etuajassa ja rataantutustuminen oli juuri alkanut. Ilmoitin meidät ja yksi työntekijä piti Mikoa sillä aikaa kun menin tutustumaan rataan. Tuomari onneksi kertoi jokaisen kyltin kohdalla mitä pitäisi tehdä, mutta pari ensimmäistä jäi minulta välistä. Kävin radan kaksi kertaa läpi ja sitten menin valmistautumaan meidän vuoroon. Olin ilmoittanut meidät niin aikaisin, että olimme luokkamme ensimmäisiä... En siksi ehtinyt juurikaan viritellä Mikoa tunnelmaan. Noin 10 min halliin tulon jälkeen menimme Mikon kanssa radalle. Kysyin vielä miten oli palkkaamisen laita. Liikkeiden välissä sai palkata.

15.11.2013 © Lotta Franck
Radalla oli seuraavat kyltit: lähtö - liikkeestä maahan - askel oikealle - 360° oikeaan - istu, maahan, kierrä koiran ympäri - vasen täyskäännös - käännös oikeaan - pujottelu edestakaisin - juosten - 270° käännös oikeaan - normaali vauhti - spiraali vasemmalle - koira eteen oikealta sivulle - maali. Eli 12 kyltin rata. Hyvä puoli siinä, ettei meillä ollut yhtään aikaa ennen omaa suoritusta, oli se etten ehtinyt jännittää. Tosin siltikin menimme radan läpi vähän liian ripeään ja hosuvaan tahtiin. Mikolla tahtoi nenä mennä maahan, joka pilasi osan suorituksista ja "askel oikeaan" kyltin uusimme. Silloin, kun Miko oli mukana, liikkeet menivät mielestäni hyvin. En tajunnut kuitenkaan palkata Mikoa ja loppua kohden se alkoi näkyä. Mikosta tuli epävarmempi ja se alkoi tarjota seisomaan jäämistä, kuten tokossakin. Videota ei ole, kun en ehtinyt pyytää ketään kuvaamaan.

Oman suorituksen jälkeen vähän harmitti, että tässäkö se nyt oli. Meillä olisi mennyt varmasti paremmin jos olisin ehtinyt viritellä Mikoa, sillä se ei nyt ollut oikeassa fiiliksessä. Sijoituksemme oli 5/7 ja pisteitä saimme 84/100. Hyväksytyn tuloksen raja taitaa olla 70 pistettä. Tilanteeseen nähden saimme hyvät pisteet. Tuomarin kommentti oli, että hihnaa pitäisi löysätä. Hihnan takia lähtikin eniten pisteitä. Pisteitä lähti myös yhden kyltin uusimisesta sekä puutteellisesta yhteistyöstä neljällä eri kyltillä. Yksi piste lähti myös liian vinosta asennosta. Kaikesta huolimatta jäi sellainen fiilis, että ensi vuoden kisakalenteria voisi katsella. Mölleihin osallistumme vielä toistaiseksi, sillä kokonainen ALO-rata ilman palkkaa on vielä liikaa.

30.11.2013 satoi vihdoin ensilumi, tässä todistusaineistoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti