maanantai 11. helmikuuta 2013

Tuplatreenipäivä

Sunnuntaiaamun lenkillä huomasin puissa kiipeileviä lintuja, jotka lähemmäksi päästyämme osoittautuivat tikoiksi. Käpytikka taitaapi olla Suomen yleisin tikkalaji, joten niitä ne varmaan olivat. Oli kyllä hienon näköisiä ja harmittelin kun ei ollut kameraa mukana (siis jotain parempaa kuin kännykän kamera). Enpä ole kovin usein tikkaa nähnyt ja kaupungissa en varmaan kertaakaan.

Päivällä lähdimme Espooseen tokotreeneihin. Viime tokotreenit meillä on tainnut olla kesäkuussa. Ryhmässä on ohjaaja, mutta jokainen treenaa omatoimisesti mitä tykkää ja ohjaaja kiertelee katsomassa ja neuvomassa. Aloitimme kuitenkin paikalla makaamisella ja luoksepäästävyydellä. Päädyin hyödyntämään paikalla makuutreenit, koska harvemmin sitä tulee muiden koirien kanssa treenattua. Mietin siis ennen treenejä, että tehdäänkö paikalla makaamista vai ei kun olen uutta paikallaolotapaa opettamassa. Vanhalla tavalla eli pää ylhäällä Miko pysyi hyvin paikallaan sen kaksi minuuttia. Toki kävin useamman kerran palkkaamassa ja etäisyyttä oli vain noin 2 metriä. Mitä pidempään aikaa oli kulunut, sitä enemmän Mikon pää alkoi kääntyillä. Luoksepäästävyys meni hyvin. Ohjaaja oli mies, jonka tullessa lähelle Miko nousi ylös. Käskin Mikon takaisin sivulle ja ohjaaja pääsi vähän kopeloimaan Mikoa. Otettiin vielä uudestaan, mutta ei Miko taaskaan pysynyt paikallaan. Ohjaaja sanoi, että 9 tulee vaikka koira nousisi ylös. Hienosti meni, vaikka ohjaaja oli ihan tuntematon mies. Lopputunti tehtiin seuraamista, liikkeestä maahan ja seiso sekä ”down”. Hyvin Mikolta onnistui häiriössä down eli pää maassa makaaminen ja lopuksi lisäsin hieman kestoa, ihan vaan pari sekuntia kun aikaisemmin olen palkannut heti. Kerran Miko meni liikkeestä maahan niin, että se pisti päänkin maahan. Miko lysähti maahan niin, että se näytti ihan surkealta kun jalatkin oli ihan levällään :) Muuten erityisesti maahan meneminen meni hyvin, mutta seisominen oli vaikeampaa (= Miko ei meinannut pysähtyä). Alkuun Miko innostui repimään pupunkarvaa, mutta muutamien kertojen jälkeen piti olla pelkkien namien varassa. Ja ihan lopuksi vain maksamakkaran varassa, joka sai Mikoon kivasti virtaa. Saatiin sen avulla muutamat ihan kivat seuruupätkät. Olipas kiva päästä pitkästä aikaa ryhmässä treenaamaan.

Muutaman tunnin huilien jälkeen lähdettiin taas treeneihin. Vuorossa oli sunnuntain hyppytekniikkatreenit. Harjoituksina olivat alastulo ja korkeuden arviointi. Alastulossa taidettiin saada 1/4 toistoista ilman varastamista ja korkeuden arvioinnissa 3/4. Saaran mukaan Miko meni paremmin silloin kun se lähti omin luvin. Hmm… Korkeutta muutettiin välillä 35-50 cm. Harjoitusten jälkeen aikaa jäi vielä muutama minuutti, joten otettiin kaksi toistoa keinua. Ihan ok suoritukset.

Tällä viikolla meillä alkaa uusi harrastus ja saa nähdä uskaltaudunko epiksiin. Agilitya mehän ei olla treenattu hyppytekniikkatreeneissä tehtyjä pikkujuttuja lukuun ottamatta kolmeen kuukauteen. Ja yhtä pitkään aikaan mun ei ole tarvinnut juosta…

Tässä vielä video perjantailta. Miko löysi jonkun kiinnostavan hajun lumen alta. Aluksi se oli niin keskittynyt kaivamiseen, ettei kuullut linnunlaulua, mutta sitten kun Miko sen kuuli, niin se oli menoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti