Pentupohdintaa

Pentujuttuja ei ole vähään aikaan tullut mietittyä, mutta kun niistä tuli viikonloppuna juteltua, niin kirjoittelen ajatuksia ylös. Sitten joskus jos meille tulee toinen kooikeri, niin se on myös uros, koska nartun juoksujen ajaksi ei ole mitään muuta paikkaa jommallekummalle koiralle enkä Mikoa halua kastroida ellei ole pakko. Enkä narttua halua muutenkaan, vaikka Miko taas vinkuu kotona tyttöjen perään :) Uroksissa kuitenkin mietityttää se, miten ne tulevat toimeen keskenään ja täytyykö molemmille rajata asunnosta omat alueet kun ne jäävät keskenään kotiin. Näiden ajatuksien takia olenkin aina välillä kysellyt kahden uroskoohon omistajilta miten koiruudet tulevat keskenään juttuun. Eipä kenelläkään juuri mitään ongelmia ole ollut. Viikonloppuna oli puhetta, että kannattaa selvittää millainen Miko oli pentuna ja että todennäköisesti vähän pehmeämpi pentu olisi kaveriksi paras valinta.

Maanantai-aamuna mieleeni tuli yhtäkkiä, että Mikon pentukirjassahan varmaan lukee millainen se oli pentuna. Tässä tarinaa Mikon pentuajoista kasvattajan luona, kasvattajan sanoin :)
Luonteeni pikkuisena: Tasainen hellyttävä mussukka, ei mikään "örripurri", vaikka toki piti kisailla sisarusten kanssa. Miko ei paljon vierastanut vieraita paikkoja (naapurit, autojen alustat, trampoliinin alusta sekä putki pihamaalla oli tosi kiva).
Mitä kasvattajani kertoi minusta: Aluksi kutsumanimi pentulaatikossa oli Lumiukko, koska hännän päällä selässä oli 3 "palloa" päällekkäin. Lopuksi tytär puhutteli Mikoa "sulaneeksi lumiukoksi". Miko sai myös lisänimen Houdini, koska hän katosi kerran aivan hetkeksi, mutta istui vaan rauhassa pihan putkessa. Toisella kerralla pentuaitauksen kiinnike oli pettänyt, niin Miko oli kuljeksinut pihalla isännän luokse, niin kuin se olisi aivan tavallinen juttu.

Mitä emoni minulle opetti: Emo opetti kuria ja laumakäyttäytymistä sekä oli oikea "maitokone" eli emo olisi vain syöttänyt pennut ja lähtenyt pois. Kun emo kävi vierailulla sen jälkeen kun maitoa ei enää tullut, niin leikit emon kanssa oli yhtä rajuja kuin isänkin kanssa. Miko on saanut leikkiä isän kanssa 5-viikkoisesta lähtien. Isän kanssa leikit oli välillä tosi rajuja, mutta mukavia. Isä ei vaan tykännyt siitä kun pennyt hyppivät ja roikkuivat hännässä.
Asemani pentueessa: Pojat olivat kaikki niitä tasaisempia pentuja eivätkä jaksaneet / viitsineet mennä jokaiseen kisaan mukaan mitä pentuaitauksessa ja talon sisällä oli.

On jotenkin kauhean vaikea sanoa, millainen Miko on, sillä tuntemukset on niin ristiriitaisia. Toisaalta musta tuntuu, että Miko on oikea urosten uros ja se tahtoo isotella toisille uroksille. Mutta sitten toisaalta tuo mahtailu on varmaan vaan Mikon epävarmuutta. Mutta en sitten taas kaikkea pistäisi epävarmuuden piikkiin. Ristiriitaisia tuntemuksia aiheuttaa myös se, miten erilainen Miko on joissain tilanteissa vaikka kotona tai ulkona. Kotona Miko on melko pehmeä, se reagoi helposti esim. äänen korottamiseen. Ulkona Miko on taas paljon kovapäisempi eikä sille hermostumisesta ole mitään hyötyä kun ei se sitä noteeraa. Vaikka Miko on vähän kiusaajaluonne itsekin, voisin hyvin kuvitella, että vähän määrätietoisempi uros pistäisi Mikon kulkemaan kotona seiniä pitkin. Mikolla vanhempana on oikeus olla uutta tulokasta korkeammassa asemassa, joten päällepäsmäripentu meille ei ainakaan sopisi.

Messarissa tuli todettua, että ensi vuodelle on suunnitteilla aika monta kooikerpentuetta. Jos joku suunnittelee kooikerin hankkimista, niin vuonna 2013 tarjontaa pitäisi olla runsaasti :)