torstai 3. marraskuuta 2011

Agilitya vieraassa ryhmässä


Miko sai nyt illalla viimeisen antibiootin ja tulehduskipulääkettäkin on enää kahdelle päivälle. Kaikki pillerit olen antanut maksamakkaran sisällä ja oikein hyvin on mennyt alas. Kerran antibiootti tipahti Mikon suusta lattialle ja luulin, että joudun tunkemaan sen uudestaan maksamakkarapalleroon. Mutta Miko sitten haisteli pilleriä, otti sen suuhunsa ja pureskeli.

Sunnuntaina jätimme "sairasloman" takia agilityn välistä, mutta kävi sitten niin kivasti, että yksi torstain kisavalmiiden ryhmästä ehdotti vaihtoa, sillä hän ei päässyt tänään paikalle. Menimme siis tänään ihan uuden kouluttajan ja ryhmän kanssa treenaamaan.

Ensin tehtiin keppitreeniä, jossa kouluttajan oli tarkoitus kellottaa kaikilta kaksi suoritusta. Esteet oli toisin päin eli hyppy 3 oli 1. Makseilla takaakierto hypyllä 3 (kuvassa 1) ei tahtonut onnistua, joten se muutettiin niin, että hyppy mentiin suoraan. Menimme viimeisenä medinä. Mikolla oli kivasti intoa ja se meni hyvin kepeille. Yksi keppivirhe tuli kepeillä 2 (kuvassa 4), mutta jatkoimme siitä huolimatta. Ensimmäinen suoritus oli ehkä 13 ja jotain sekuntia. Miko oli aika taitava kun yhdellä kerralla pääsimme koko sarjan. Kaikilla muilla taisi tulla jonkin verran säätöä kun keppien aloitus ei tahtonut onnistua. Toisella kerralla meni vieläkin paremmin (ja kepit virheettä). Aika oli 14 ja jotain.

Toinen harjoitus oli rata, jonka teimme putkeen 16 asti. Me olimme taas viimeisenä. Makseihin meni niin paljon aikaa, että eka medi taisi mennä radalle kun tunti oli jo päättynyt. Meidän vuoro tuli 10min yliajan jälkeen, jolloin jo seuraava ryhmä oli tullut sisälle. Vähän ikävä kun joutui kiireellä tekemään. Olin suunnitellut persjätön putken 6 jälkeen, jolloin hypyn 7 olisi helposti saanut ohjattua vasemmalta puolelta. Siitä huolimatta suunnittelin ohjata noin, vaikka arvasin, etten kuitenkaan ehdi. Enkä ehtinyt ja ihan suosiolla jätin edes yrittämättä sillä törmäys siitä olisi vaan tullut. Pikku kiepsautuksen jälkeen jatkettiin. Ihan yllätyin, että esteet 9-11 onnistui. Hypyltä 9 peruutin niin, että sain Mikon hypylle ja 10 ja heti valssi ja putkeen. Loppu meni kivasti ja jopa takaakierto hypyllä 15 onnistui, mutta putkeen en onnistunut ohjaamaan. Otimme uudestaan puomin 8 alastulolta kun hypyllä 9 olisi kuitenkin pitänyt aikaisemmin ilmoittaa koiralle mihin mennään seuraavaksi. Enää ei mennyt niin hyvin ja valssilla ohjasin Mikon putkesta ohi niin, että se hyppäsi sivusta puomille. Otimme uudestaan, jolloin olin paremmin sijoittunut valsseineni, mutta Miko hyppäsi silti taas puomille. Miko oli jo tässä vaiheessa alkanut hidastua, joten aika nopeasti siltä meni mielenkiinto. Jotta Mikoon sai lisää vauhtia, niin teimme esteet 11-15 ja vielä näiden jälkeen putkelta 12 ja sen jälkeen neljä hyppyä peräkkäin. Oli kiva rata, jossa sai kovasti juosta. Harmi vaan, että meille jäi siihen hyvin vähän aikaa.

Tällä viikolla agiliidellään sitten viime viikonkin edestä kun meinaan lauantaina käydä omatoimitreenaamassa ja sunnuntaina on oman ryhmän treenit. Halli on niin pieni, ettei siellä pysty tekemään hyppytekniikka, joten tekniikat ja keinu on lauantaina suunnitelmissa. Toivottavasti kentältä löytäisin kadottamani kosketusalustan, joka on niin kiva ja hyvä (sellainen kuminen, jonka toisella puolella on kangasta, toimii vaikka purkinavaajana tai hiirimattona) ettei sitä ihan helpolla korvata toisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti