torstai 24. marraskuuta 2011

Lentokeinu


Kävimme tänään Kivikon kentällä treenailemassa ja saimme onneksi olla keskenämme. Aloitimme hyppytekniikalla ja teimme muutaman set point -harjoituksen. Sitten oli vuorossa keinu. Koska Hakkilassa oli mennyt hyvin ilman mitään apuja, niin samoin tehtiin nyt. Olisi voinut ottaa huomioon eri olosuhteet eli oltiin ulkona ja keinu oli paljon kevyempi (onkohan Hakkilassa jotain vanhaa mallia, ylös se ainakin tulee kovin hitaasti?) Kävi niin, että keinun alkaessa laskeutua, Miko hyppäsi sivusta alas. Toisella kerralla sama juttu. Sitten tajusin, että Miko oli vaikeammalla puolella, joten vaihdoin puolta. Ja taas se hyppäsi. (Vasta) tässä vaiheessa kävin hakemassa pannan. Kun oltiin saatu pannan kanssa muutama onnistunut toisto, otin sen pois. Seuraavat kaksi toistoa olivat tosi hyviä. Mikolla oli normaalia enemmän vauhtia eikä se enää niin hidastanut keskellä. Siksi keinu rämähti vähän kovempaa maahan, mutta ei haitannut poikaa. Kun tulee tosi hyviä toistoja, niin sitten lopetetaan, eikö niin? Paitsi jos on tyhmä. Halusin vielä yhden toiston, joten hetsasin Mikoa ennen lähtöä. Miko pinkaisi niin kovaa keinulle, etten ehtinyt mitenkään reagoida kun se jo oli keinun päässä. Sekunnin sadasosan ajan Miko katsoi hämmästyneenä ja sitten se loikkasi alas. Ei näyttänyt kivalta kun Miko ponnisti eikä se saanutkaan jaloilleen tukea, mutta onneksi ei kuinkaan käynyt. Pitää asettaa rajoitukseksi viisi toistoa keinulla eikä yhtään enempää paitsi jos Miko vikalla kerralla hyppää alas. Tai jos heti menee jo tosi hienosti, niin kaksi on tarpeeksi. Onnistumisen tunteet on niin kivoja, ettei malta lopettaa... Vielä piti tehdä pari toistoa, että lopetetaan vähän parempaan suoritukseen. Taas joutui keskellä houkuttelemaan ja innostaa Mikoa, että keinun sai laskemaan. Jos nyt jotain hyvää lentokeinussa, niin onnistuin Mikon motivoinnissa tosi hyvin eikä se ole koskaan ennen mennyt keinulle sellaisella vauhdilla.

Keinun jälkeen tehtiin pari kertaa keppejä ja sitten tokoiltiin. Tehtiin jääviä liikkeitä ja luoksetulo. Tein ensin muutaman liikkeestä maahan toiston, sitten muutamia liikkeestä seiso, taas maahanmenoja ja sitten seisomisia. Ainoastaan ekalla kerralla kun vaihdoin käskyä, Miko meni maahan. Muuten onnistui hienosti. Luoksetulo suoraan sivulle 15m välimatkalla oli hyvin vauhdikas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti