Agilitytreenit aloitimme hyppytekniikalla. Lokin hyppytekniikkavideota katsoessa tuli mieleen, ettei me olla tehty hyppytekniikkaa pitkään aikaan. Sitten tuli jo vähän ikävä meidän sunnuntai-illan hyppytekniikkatreenejä Saaran & Huugon kanssa ;) Miko pääsi hyppimään perussarjaa. Ensimmäinen kerta oli varovainen ja hidas, mutta sen jälkeen Miko taisi muistaa missä on kyse, niin hyvässä kuin pahassa... Ei se nimittäin malttanut ensimmäisen kerran jälkeen odottaa lupaa. Pitäisi tehdä hyppytekniikkaharjoituksia joka treenien alkuun.
19.1.2014 Pesun jälkeen |
Tauon jälkeen Miko pääsi tai joutui keinulle. Keinulla on tullut tosi paljon takapakkia. Toivon, että se suurimmaksi osaksi johtuu hallista ja ulkona keinu sujuisi ihan ok. Siksi myös mietin, että kannattaako keinua alkaa treenaamaan hallissa. Sitä kuitenkin tehtiin maksipöydän kanssa niin, että lähtö oli pöydältä. Miko varoi keinahdusta hyvin paljon. Ensimmäisen kerran jälkeen se alkoi varovaisesti kokeilla missä kohtaa keinu alkaa liikkua ja siten eteneminen oli hyvin hidasta. Kun Lotta tuli apuun, niin saimme alastuloon vähän lisää vauhtia. Ihan lopuksi, kun oli vielä hetki aikaa, Miko pääsi tekemään pussia pari kertaa, kun sitä niin harvoin tehdään.
Treenien jälkeen kävin kaupassa ja sitä ennen piti piipahtaa Mustissa & Mirrissä. Olen katsonut videon viime viikonlopun rally-tokotreeneistä pari kertaa ja joka kerta tulee hyvä fiilis. Mikolla heiluu häntä ja se pitää tosi hyvin kontaktia. Tämä on meillä ongelmakohta, joten siksi tuo video niin ilahduttaa. Hyvä fiilis myös kasvattaa haluja päästä kisaamaan. Ja siksi piti päästä eläinkauppaan. Rally-tokokokeessa ei saa olla puolikuristavaa pantaa ja hihnan pitäisi roikkua koko ajan löysänä. Hymyilevä hihna tai jotain vastaavaa termiä Mari treeneissä käytti :) Piti siis saada Mikolle kevyt hihna. Ja pakko uuteen hihnaan oli saada sopiva panta, vaikka peruspantoja jo kaksi löytyy. Rukan ihanan vihreät panta ja hihna lähtivät sitten mukaan. Hihna on siitä kiva, että sitä pystyy säätämään metristä kahteen metriin ja lyhyenäkään "hihnan puolikkaat" eivät roiku häiritsevästi. Hihnojakin löytyy kotoa pari kappaletta, mutta ne eivät ole riittävän kevyitä rally-tokoon. Oikeastihan sillä ei ole väliä, mutta totesin, että nahkahihna on turhan raskas. Oli kyllä tosi kiva lähteä "luvan kanssa" panta- ja hihnaostoksille, sillä aika usein on tehnyt mieli ostaa uusia, mutta olen ajatellut järjellä ja jättänyt ostamatta. Gessin nahkapanta ja -hihna ovat meillä jokapäiväisessä käytössä, muita en käytä kuin erikoistilanteissa, joten tarvetta uusille ei ole.
Tulipas tekstiä. Silti vielä mainitsen yhden asian vähän aiheen vierestä. Olemme asuneet Kannelmäessä nyt 3 vuotta ja tykkään sekä tästä asunnosta että asuinalueesta kovasti. Asunto on hyväkuntoinen ja iso kaksioksi, kulkuyhteydet ovat hyvät ja lähellä on hyviä lenkkimaastoja. Viihdymme siis täällä erinomaisesti eikä muuttohaluja ole. Alkuviikosta vuokranantaja, yhteisö, joka omistaa kaikki asunnot tässä talonyhtiössä, tiedotti aikovansa syksyllä myydä kaikki tämän kiinteistön asunnot. Meillä vuokralaisilla on kolme vaihtoehtoa: 1) ostaa asunto, 2) jatkaa vuokralla mikäli uusi omistaja ei halua itse muuttaa asuntoon tai 3) muuttaa pois, mahdollisesti yhteisön muista kiinteistöistä vapautuviin asuntoihin. En tykkää yhtään! Putkiremontti tuskin on kovin kaukana tulevaisuudessa, joten vaihtoehto 1 ei siksi houkuta, vaikka muuten tämän kämpän voisin ostaa (jos olisi asuntosäästöjä). Saa nähdä, missä asutaan vuoden päästä. Onneksi tässä on vielä aikaa ennen kuin pitää mitään päättää.
Kesälle varmaan saadaan taas hyppytekniikkavuoro kun ulkokenttä tulee käyttöön :) Vaikka taitaa nuo ulkokentät nytkin olla ihan käyttökelpoisia, ehkä vähän märkiä? :P
VastaaPoistaOn kyllä itekki ihmetelly että eikö tähän sunnuntai-iltaan kuuluis jotain aktiviteettia :D
Kesäksi hyppytekniikkavuoro olis kiva :) Täytyy katsella sitä kun muut treenit on tiedossa ja toivoa, ettei meillä kaikki treenit + mun kouluillat oo eri päivinä. Viimeksi taisi olla niin, että kun meillä oli vapaata niin teillä oli treenit ja toisinpäin :D
PoistaJoo siks se sunnuntai-ilta on ollu nii hyvä, ei osu treenejä tai kouluja nii herkästi siihen :)
Poista