Uutta radalla oli sarjaeste eli 18A ja 18B. Jos koira olisi kieltänyt 18B:llä, niin myös A olisi pitänyt mennä uudestaan. Pituutta radalla oli 151m eli meidän tähän mennessä pisin rata ja myös eniten esteitä tähän mennessä. Ihanneaika oli muistaakseni 60s, mutta Mikon aikavirheet oli laskettu 55 sekunnin mukaan... Kolmen putken pätkää jouduin hetken miettimään ennen kuin keksin miten ne tehdään. Eihän meillä ole koskaan mitään tuollaista ollut harjoituksissa.
Meidän suoritus alkoi hyvin ja meni ok esteelle 8 asti. En sitten ihan onnistunutkaan putkeen 9 ohjauksessa, sillä Miko onnistui sujahtamaan mun takaa väärään päähän. Olisi varmaan pitänyt olla enemmän putken pään edessä esteenä. Radan hankalimpana kohtana pidin kympiltä esteellä 11 ohjaamista ja jotain siinä tapahtui kun Miko lähti spurttaamaan hypyn ohi, hyppäsi esteen 3 ja sitten pituuden väärästä suunnasta. Itse asiassa mietin rataantutustumisessa, että ennen hyppyä 11 pitäisi varmaan tehdä haltuunotto. En tiedä olisiko ollut oikea ratkaisu, mutta ainakin parempi kuin ei haltuunottoa. Pitäisi taas muistaa, että Miko lukee vartaloani hyvin paljon ja tuossa kohdassa vartalo osoitti eri suuntaan kuin missä hyppy 11 oli... Loppu meni hienosti.
Mikolla oli vauhtia vähän enemmän kuin edellisillä kerroilla ja se mukavan innokkaasti suoritti rataa. Omia virheitä taas tuli, Mikoon ei voi olla kuin tyytyväinen. Irenen kanssa tuli juteltua Johnnyn suorituksen jälkeen ja ilmeisesti myös moni muu koikkeri lukee ohjaajan kehonkieltä hyvin tarkasti.
Mölleissä Wiima sijoittui nollallaan 3. ja Jaki myös nollalla 4. Mikon sijoitus oli 10. 30 virhepisteellä (2 x hyl). Ihanneaikakin alittui. Ykkösissä Johnny sai ensimmäisen nollan, nolla myös Tinkalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti