tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kuulumisia ja suunnitelmia

Luminenä lauantaiaamuna
Perjantain agilitytreenit aloitimme parin hypyn ja putken radanpätkällä. Kolme mutkaputkea peräkkäin meni hyvin. Kahta toistoa enempää en viitsinyt tehdä vaan siirryimme takaakierron harjoitteluun yhdellä hypyllä. Tauon jälkeen jatkoimme keppitreeniä vielä kuudella kepillä. Videotakin on, mutta en ole sitä vielä katsonut. Teimme myös kontaktiharjoittelua A:lla ja lopuksi vielä lisää takaakierron harjoittelua sekä saksalaisia.

Lauantaiaamuna ikkunasta näkyi ihan erilaiset maisemat. Perjantain aurinkoinen kevätpäivä oli muisto vain. Lunta oli satanut runsaasti ja satoi edelleen. Miko on nauttinut lumesta ja joka ulkoilukerralla piehtaroinut lumessa (jää kelpaa myös) vähintään kerran. Vaikka lunta ja pakkasta toivoin, niin tässä vaiheessa vuotta kevät saisi jo tulla. Mutta täytyy myöntää, että aurinkoisina päivinä lenkkeillessä metsän hohtavan valkoisessa lumessa, ei ole kevättä tullut ikävä :)

Maanantaina
Lähiaikoina pitäisi tulla tietoa kesän agility- ja tokotreeneistä. Olen käynyt hakemassa motivaatiota kotona treenaamiseen tutkimalla koekalenteria toko- ja rally-tokokokeiden osalta. Syksylle on tarkoitus ottaa tavoitteeksi yksi tokokoe ja todennäköisesti yritän syksyllä päästä myös rally-tokokokeeseen. Rally-tokossa voisimme kilpailla jo aikaisemminkin, mutta kokeita on aika vähän ja ne järjestetään paikoissa, joihin ei ilman autoa ole asiaa. Saa nähdä miten käy, kun tavoitteena on kolmessa eri lajissa siirtyä möllistä kisaavaksi :) Kaikki on kiinni vain siitä, miten ahkerasti jaksan treenata. Ja minähän olen tosi laiska treenaamaan...

Kesäksi on taas luvassa kaikkea kivaa ja yksi, mitä odotan eniten (koirattomien) ulkomaanmatkojen lisäksi, on mökkiyö Nuuksiossa. Saunomista, uimista, grillausta, hienoja maisemia... ja toivottavasti hyvät ilmat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti