sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kooikerit lenkillä

Viime viikonloppuna katsoin ensimmäistä kertaa SAGI:n kisakalenteria meille sopivia kisoja silmällä pitäen. Aikaisemmin olen katsellut kalenterista milloin lähellä on kisoja, joita voisi käydä katsomassa tai missä kisoissa Mikon voisi mittauttaa. Olipas jännää ja alustavasti jo suunnittelin, koska meidän kisaura alkaa :D Kaikki sai alkunsa siitä, kun meillä on suunnitelmissa käydä kesällä vanhalla kotiseudulla Nummelassa (koska mulla on ikävä Nummelan AG:n makkaraperunoita :p ) ja ajattelin, että samaan reissuun voisi yhdistää agikisat, joko viralliset tai epäviralliset. Nummelassa on ykkösten kisat vasta elokuussa, joten toivottavasti sopivaan aikaan sattuisi epikset tai mätsäri. Suunnitelma kisauran alusta on siis alustava ja siihen vaikuttaa se, miten ulkokauden treenit lähtevät sujumaan. Onneksi kisakausi Purinalla alkaa reilun kuukauden päästä, niin pääsee taas katselemaan kisoja.

Perjantaina meillä jäi agilitytreenit välistä, kun en päässyt lähtemään töistä tarpeeksi ajoissa. Onneksi lauantaille oli koiramaista menoa tiedossa. Haltialassa pidettiin iltapäivällä kooikertapaaminen. Koko päivän paistoi ihanasti aurinko, mutta Haltialaa lähestyttäessä pilvisyys ja tuulisuus lisääntyivät. Haltialassa tuuli todella reippaasti. Paikalle ilmaantui 11 kooikeria. Miko pääsi tekemään tuttavuutta Hilaryn kanssa sekä pikkupoikien Robinin ja Rufuksen kanssa. Metsässä oli onneksi suojaa tuulelta, mutta tiet olivat alkuun kuraisia ja syvemmällä metsässä jäisiä. Loppumatkasta pysähdyimme pellolle ottamaan yhteiskuvan ja sitten osa koirista pääsi leikkimään. Pelto vaikutti "sopivalta", mutta se oli melko märkä ja kurainen. Mutta mitä pienistä, koiranomistajat ovat aina varustautuneet sopivasti ;) Innokkaimmat juoksijat, Hilary ja Gimma, olivat kaikkein kuraisimpia. Ensimmäistä kertaa muistin pistää RunKeeperin päälle mittaamaan matkaa. Aikaa kului 1h 40 min ja matkaa kertyi 5,17 km siitä, kun lähdimme parkkipaikalta siihen, kun palasimme sinne takaisin. Oli mukava lenkkeille ja pitää ottaa ensi kuussa uusiksi. Kuvia löytyy täältä.

Robin & Miko

Tuulee!

Alahuuli väpättää, uroksen omistajat tietää tämän...

Lentävät korvat

Miko, Robin & Rufus

Hilary & Miko

Miko & Hilary

Söpö naama

Retu, Tessa, Vili, Cola, Miko, Robin, Rufus, Hilary, Taika, Gimma & Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti