Sekalaista asiaa

Loma on nyt ohi ja töissä on mennyt jo viikko. Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmia lomalle ja ehkä sen vuoksi loma ei tuntunut menevän liian nopeasti. Tosin hyvin olisin voinut vielä jatkaa lomailua, mutta ei se lotto- tai eurojackpotvoitto osunut vieläkään kohdalle. Vähän harmittaa, että joitain asioita jäi tekemättä, kuten agikentällä tai jossain uimapaikassa käyminen. Joitain suunnitelmia, joihin ei kuulunut koiria, jäi toteuttamatta Mikon tyttökaipuiden vuoksi. Mikon ollessa pahimmillaan tyttöjen perään, se olisi varmaan jäänyt kotiin ulvomaan. Onneksi Tardak-piikki tuntui jo heti vaikuttavan, ainakin vähän, sillä sen jälkeen Miko taas nukkui normaaliin tapaan eikä ollut enää aamulla aikaisin ylhäällä odottamassa ulospääsyä. Kerran lenkkeillessä kävi niin, että vastaan tuli kolmen koiran ulkoiluttaja ja ainakin yksi koira oli irti. Käännyin heti toiseen suuntaan, kun näin heidät, mutta se oli vähän haastavaa. Rio pelkää erityisesti irti olevia koiria, joten se yritti päästä mahdollisimman nopeasti poispäin kun taas Miko näki lähestyvän koiran potentiaalisena tyttöystäväehdokkaana eikä aikonut liikkua ainakaan poispäin. Täytyi sitten vetää Mikoa perässä, jotta Rio pääsisi pois epämukavasta tilanteesta. Irtokoira onneksi kääntyi takaisin eikä tullut lähemmäksi.

Silloin, kun olin isännän kanssa samaan aikaan lomalla (kaksi viikkoa lomani keskellä), ulkoilutin koirat pääosin erikseen. Ainakin vielä on paljon mukavampaa ulkoiluttaa koirat erikseen. Rion kanssa kahdestaan ollessa se pitää enemmän kontaktia minuun eikä vedä läheskään niin paljon kuin Mikon kanssa. Kahdestaan Rion kanssa ulkoillessa pystyy myös tekemään jotain meidän ongelmille. Miko on pääosin vaivaton lenkkikaveri, vaikka joillekin koirille se haukkuu tai rähisee. Rion kanssa Miko reagoi helpommin toisiin koiriin, yleensä siksi, että jos Rio sanoo jotain, niin Mikon pitää myös haukkua. Toisin päin tapahtuu harvemmin. Mikon kanssa kahdestaan mennessä vauhti on yleensä molemmille sopiva. Molempien koirien kanssa ulkoillessa Rio vetää ihan koko ajan (oma syy toki, sillä en kaikkeen vetämiseen ole puuttunut). Varsinkin lämpimillä keleillä pojat liikkuvat hyvin eri tahtiin. Rio menee koko ajan reippaasti eikä se hiljennä, vaikka olisi kuuma. Se vain läähättää sitten enemmän. Miko taas kulkee hitaammin, joko vierelläni tai kovin lämpimällä ilmalla perässä. Silloin hihnat on jatkuvasti kireällä molempiin suuntiin ja se on harmillista myös sen takia, että meidän lähtiessä taas liikkeelle Rion vetämisen jälkeen, on hihna melkein heti taas kireällä, sillä Miko tulee hitaasti. Nyt taas pojat pääosin lenkkeilevät yhdessä, sillä aamuisin en halua käyttää kauheasti aikaa koirien ulkoilutukseen eikä iltapäivällä töiden jälkeen viitsi jättää toista kotiin enää odottamaan. Illalla ulkoilutan koirat erikseen, jos mahdollista, sillä hämärällä ne reagoivat helpommin epäilyttäviin asioihin.

Riolla on nyt kesän ajan ollut lenkeillä puolikuristava panta, jota normaalisti olen käyttänyt vain treeneissä tai leikkitreffeillä, sillä valjaista on tullut epämiellyttävät. En haluaisi käyttää vain pantaa Rion vetämisen takia enkä siksi, että se syöksyilee lintujen perään. Jostain syystä Rio alkoi alkukesästä kääntää päätä pois, kun yritin pistää valjaita. Sitten se alkoi väistää entistä enemmän. Nami auttoi hetken aikaa, mutta jonkin ajan päästä nami ei enää kelvannut. Rio väänsi itseään sellaisiin asentoihin, etten saanut sille enää valjaita. Valjaissa ei ole mitään pehmusteita, joten voi olla, että ne tuntuivat ikävältä päällä varsinkin silloin, kun Rio on kovaa syöksynyt linnun perään. Rio ei kuitenkaan aristanut mitään kohtaa, mihin valjaat osuvat. Pitäisi hankkia Riolle uudet, paremmat valjaat, mutta ei sille kai vielä mitkään valjaat sovi yhtään sen paremmin kuin pari kuukautta sitten. Tai sitten pitää tilata sovitettavaksi jostain verkkokaupasta, jossa on eri tarjontaa kuin Mustilla & Mirrillä.

Viime sunnuntaina olisi ollut Riolla näyttely, mutta päädyin jättämään sen kotiin. Lauantai-iltana mietin asiaa pitkään ja välillä olin menossa sen kanssa ja välillä en. Viime aikoina on ollut useampia ikäviä tilanteita Rion kanssa, joten sen vieminen näyttelypaikalle, jossa on paljon koiria ja ihmisiä pienessä tilassa, ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Pääosin ikävät tilanteet on ollut ihmisille haukkumista. Yleensä haukun kohteet eivät siitä sen kummemmin välitä, mutta kesän aikana muutamilla kerroilla on tullut kommenttia (eikä tietenkään mitään positiivista) ja niistä on jäänyt paha mieli. Niiden takia on tullut muutenkin mietittyä Rion käytöstä/luonnetta ja sen takia oli jonkun aikaa mieli maassa. Vieraat ihmiset ovat Riolle vaikeita. Toivottavasti päästään joku päivä siihen tilanteeseen, että vieraat ihmiset ovat ihan ok. Näyttelyssä kuulin, että vuoden alusta lähtien tulisi näyttelysääntöihin muutos, jonka jälkeen kaikki urokset, joilla ei ole normaalit kivekset (myös terveydellisistä syistä kastroidut) saisivat automaattisesti hylätyn. Löysin maininnan Koiramme-lehdestä, mutta ei siitä voinut päätellä, ovatko jatkossa ell-todistukset kastroinnista turhia. Täytyy vielä selvitellä asiaa, sillä turhaan Mikolle todistuksen hankin, jos siitä ei enää ensi vuonna ole hyötyä. Suunnitelmissa on ollut kastroinnista huolimatta viedä Miko pariin näyttelyyn sen täytetyttä 8 vuotta ensi keväänä,

Maanantaina kävin iltalenkillä poikien kanssa erikseen. Rion kanssa meinasi käydä huonosti. Annoin sille namin, kun se tuli nätisti vierellä ja nami meni väärään kurkkuun. Niin on käynyt pari kertaa aikaisemminkin, mutta Rio on saanut melko pian kakistettua namin ulos. Rio oli tukehtumaisillaan ja tärisi eikä siitä lähtenyt minkäänlaista ääntä. Kun nami ei näyttänyt lähtevän liikkeelle, niin hieroin kurkkua, joka on joskus auttanut. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä, joten yritin painella rintakehää (heimlich tyyliin). Ja sitten taas hieroin kurkkua ja painelin rintakehää eikä mitään vaikutusta. Nostin Rion ja pidin sitä hetken pää alaspäin ja painelin rintakehää. Ja taas yritin kaikkea kolme peräkkäin eikä auttanut. En yhtään tiennyt mitä voisin enää tehdä ja mietin, joudunko katsomaan vierestä, kun Rio tukehtuu ja kuolee. Lopulta onneksi Rio alkoi kakoa ja parin kerran jälkeen kaikki oli ok ja Rio jatkoi matkaa häntä heiluen. Huh! Myöhemmin googlettelin, mitä pitää tehdä, jos koira meinaa tukehtua. Pari napakkaa lyöntiä lapojen väliin voi auttaa irrottamaan kurkkuun juuttuneen asian. Jos kurkussa näkyy jotain, sen voi yrittää ottaa pois, mutta on myös riski, että työntää sen vahingossa syvemmälle kurkkuun tai henkitorveen. Koiran voi myös nostaa pää alaspäin, vähän ravistaa ja taputtaa selkään. Jostain syystä selkään ”lyöminen” ei tullut mieleenkään, vaikka kyllähän niin ihmisillekin tehdään, kun jotain jää kurkkuun.

Tiistaina kotona odotti yllätys. Eteisestä näkee suoraan makuuhuoneeseen, jonka lattialla oli jonkun ripulit. Huokaisin helpotuksesta, että ne olivat lattialla eikä matolla. Se oli liian aikainen huokaisu, sillä eteisen käytävää kävellessä näin, että myös eteisen ja olohuoneen välillä olevalla matolla oli löysiä jätöksiä. Ja kun vielä jatkoin kävelyä, niin sitä oli myös olohuoneen isolla matolla… Onneksi äiti otti matot pestäväksi. Riolla oli ollut vatsa kuralla, mutta onneksi se meni pian ohi.

Keskiviikkona olisi alkanut agilitytreenit, mutta oli ihan liian lämmin päivä treeneille. Eikä minulla oikein ollut motivaatiota lähteä. Treeneissä on ollut aina kivaa, mutta matkustaminen tekee lähdöstä usein vaikeaa. Auto olisi niin paljon helpompi. Riolle olisi kyllä treenit tullut ihan tarpeeseen, sillä sille naksuttelu kotona ei riitä aktivoinniksi. Se on ollut viime aikoina kovin energinen. Naksuttelu nostaa kierroksia niin, että pitää olla aika neutraali kehuessa, ettei vaan saa mustaa silmää Rion hypätessä suoraan kohti kasvoja. Ensi viikolla jatkuu rallytoko- ja tokotreenit.