lauantai 19. maaliskuuta 2016

Rio 9 kk

Tänään Riolla tuli 9 kuukautta ikää täyteen eli nyt se ei enää ole pentu vaan junnu (näyttelyissä). Mittailin taas Rioa useaan kertaan ja sain lukemia välillä 39-40 cm. Molemmat korkeudet ovat ok, joten ei sillä niin väliä, mutta halusin mahdollisimman tarkan mitan. Useimmiten mitta näytti 39,5 tai alle ja lopulta päädyin tulokseen 39,2 cm. Painoa oli 8,4 kg.




Kuvat otettiin perjantain ilta-auringossa, sillä lauantaille oli muuta ohjelmaa. Rio sai juosta vapaana ennen kuvauksia, mutta ei Rio siltikään olisi jaksanut keskittyä poseeraamiseen. Olin varmuuden vuoksi ottanut taas näyttelyhihnan mukaan ja päädyin sitä käyttämään. Aikaisemmin kuvaamiseen on mennyt paljon aikaa, kun Rio usein palkkaamisen jälkeen lähtee tekemään muuta ja sen saa kutsua aina uudestaan luokse. Näyttelyhihnan kanssa se keskittyy vähän paremmin eikä se toki muualle pääsekään.

Lauantaiaamupäivänä matkustimme Rion kanssa Vantaan Tammistoon näyttelytreeneihin. Ryhmässä oli kahdeksan koiraa, neljä isompaa ja neljä pienempää. Olimme Rion kanssa pienien ryhmässä, vaikka jako tehtiin sen perusteella tutkitaanko koira maassa vai pöydällä. Halusin Rion tutkittavan maassa, sillä se on haastavaa. Kerroin, että Rio ei välttämättä kykene liikkumaan muiden kanssa. Kouluttaja oli tosi mukana ja sanoi, että jos ryhmässä ei onnistu, niin liikkeitä tehdään yksinkin. Hän kehotti käymään välillä ulkona, jos Rioa alkaa hermostuttaa. Aloitimme ryhmässä liikkumalla ja olimme Rion kanssa ensimmäisenä. Varsinkin alkuun Rio keskittyi muuhun kuin nätisti liikkumiseen, mutta kyllä sitten lopulta osasi mennä nätistikin. Yksin teimme edestakaiset liikkeet ja kehän kiertämisen, jonka jälkeen koiraa seisotettiin ja sitten kouluttaja tutki. Maassa tutkittaessa Rio yrittää kovasti väistää, mutta välillä se seisoi nätisti paikallaan. Hyvin kuitenkin tuomari sai mm. hampaat katsottua. Toisella kierroksella tehtiin samalla tavalla ja tällä kertaa liikkeet menivät jo paljon paremmin. Molemmilla kerroilla edestakaisissa liikkeissä kouluttaja kehui meidän käännöstä. Toisella kerralla Rio tutkittiin pöydällä, jossa se oli selkeästi rennompi eikä yrittänyt väistää.

Rion ensimmäinen virallinen näyttely on kahden viikon päästä Lahdessa. Näyttelyyn on ilmoitettu 15 kooikeria. Tuomari muuttui, mutta se ei haittaa, sillä alkuperäinen tuomari oli vähän pelottavan näköinen :D Maassa tutkimista pitäisi vielä päästä harjoittelemaan ja toisten koirien kanssa juoksemista. Se kyllä onnistuu silloin, kun välimatkat ovat riittävät ja Rio kontaktissa. Sitten, kun Rio sietää häiriöitä paremmin, täytyy alkaa treenata näyttelyravia ilman katsekontaktia, sillä ei se tee liikkeille oikeutta. Seisomistakin täytyy vielä treenata, vaikka tosi kivasti Rio jää seisomaan. Kuten edellisen näyttelytreenin kouluttaja sanoi, niin Rio osaa asettaa hyvin etupään, mutta takapään asentoa pitää hioa. Kuten alla olevista kuvista näkee, niin jos Rion takajalat ovat liian edessä eli rungon alla, niin se korostaa luisua lantiota ja tekee selkälinjasta pyöreän. Myöskin liian takana olevat takajalat korostavat laskeutuvaa takapäätä. Mutta ei laskevaa lantiota oikein pysty peittelemään.



Miko on käynyt enimmäkseen ERI-automaatti tuomareilla, joten olen joutunut toteamaan itselleni, että Rio tulee todennäköisesti enimmäkseen saamaan EH:ta ja ERIä ilman SA:ta. Ettei sitten tarvitse pettyä, vaikka nyt koira on oikeankokoinen :) Ei se kuitenkaan virheetön ole.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti