Harjoittelimme käännöksiä mm. niin, että pujottelimme ja tein välillä jyrkempiä käännöksiä sekä niin, että kuljimme neliötä, jolloin käännös tuli joka kulmalla. Ongelmana oli saada Miko pysymään vierellä, sillä eihän käännöksestä kunnollista tule, jos Miko on liian takana. Tein välillä pieniä spurtteja, jotta sain Mikon reippaammin mukaan. Kouluttaja sanoi, että välillä Mikolla näkyi oikeanlaista jalkatyöskentelyä käännöksissä. Kyllä Miko osaa, kunhan siltä vaatii kunnolliset käännökset. Seuraaminen on meidän isoin ongelma. Jos se toimisi, niin sitten toimisi varmaan kaikki muukin. Teimme myös muutaman kerran pyörähdyksen, joka ei meillä ikinä onnistu kisatilanteessa radalla. Täytyy jatkaa Mikon kanssa takapääharjoituksia sekä pyörähdyksen opettelua. Miko osaa temppuna pyörähtää juuri toiseen suuntaan (eli oikealle), joten täytyy opettaa sille myös vasempaan kääntyminen temppuna. Seuraava rallytokokoulutus on sitten toukokuussa rotuyhdistyksen järjestämänä ja toukokuussa alkaisi myös rallytokotreenit, jos vaan päästään ryhmään. Rion kanssa olen harjoitellut perusasentoa, sillä toivon, että pääsisimme myös sen kanssa rt-ryhmään. Muitakin perusvalmiuksia täytyy vielä treenata, jotta olisimme valmiita harjoittelemaan kylttien tehtäviä. Seuraaminen vasemmalla ja oikealla onnistuu, mutta käskyt vielä puuttuvat. Perusasennon treenaaminen on aika haastavaa, kun en sitä houkuttelemalla halua opettaa. Rio istuisi mieluummin eteeni, mutta on se jo tajunnut, että palkka tulee sivulla istumisesta.
Sunnuntaina menin Rion kanssa kahdestaan treeneihin. Alkuun opetin Riolle namikupille menemistä, jotta pystyisin tehdä sen kanssa putkea. Rio tajusi nopeasti idean, mutta putken kanssa ei toiminut. Ensimmäisellä yrityksellä Rio meni putkeen, mutta sitten se koko ajan kiersi putken ja meni namikupille. Putkea on tehty niin vähän, että se vaatii vielä jonkun avuksi. Teimme sitten hypyn tarjoamista. Nyt sujui jo aikaisempia kertoja paremmin, mutta vaikuttaa vähän siltä, että Rio luulee palkan tulevan siivekkeiden haistelusta. Täytyy miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Ehkä voisin hyödyntää namikuppia. Täytyisi muutenkin tehdä agilityyn treenisuunnitelma, sillä sellaista ei ole. Eli siis millä tavalla esteet haluan opettaa.
Rio oli kovin innokas puutarhuri, kun sunnuntaina vihdoin pistin pois parvekkeelta viime vuoden tomaatit. Tomaatin rangat ovat olleet koko talven parvekkeella, kun en syksyllä saanut aikaiseksi siivota niitä pois. Rankoihin jäi myös useita tomaatteja, jotka muuten säilyivät yllättävän pitkään hyvännäköisinä. Vasta kovimpien pakkasien jälkeen ne alkoivat kurtistua. Joskus alkusyksystä tomaatit alkoivat jäädä pieniksi eikä makukaan ollut enää yhtä hyvä, joten siksi niitä jäi poimimatta. Rio oli kovin innokkaana maistamassa kaikkea, mitä tippui lattialle ja tutki ruukkuja. Pari tomaattiakin hävisi parempiin suihin... Nyt on aika pistää uudet siemenet itämään ja toivottavasti ensi kesänä tulee yhtä hyvä sato kuin viime vuonna.
Miko meni oravan hajujen(?) houkuttelemana neljään haarautuvan puun keskelle
Onko se haistelu selkeätä? Meneekö suoraan siivekkeelle ja haistelee vai samalla kun menee sen ympäri? Alhaalta/Ylhäältä?
VastaaPoistaEsteentarjoamisessahan on ideana se, että koira oppii menemään itsenäisesti pois ohjaajasta. Eli se naks pitäisi tulla juuri ennen kuin Rio kääntyy siivekkeen ympäri.
Rio menee haistelemaan siivekettä ja haistellen kiertää sen. Ei se haistele koko aikaa, mutta näyttää siltä, että Rio ajattelee sen olevan idea. Olisi mulla ollut videokin, mutta en tällä kertaa jaksanut alkaa sitä editoimaan :D
Poista