perjantai 4. joulukuuta 2015

Kenraaliharjoitus ja koulukuvauksen satoa

Keskiviikkona kävimme Rion kanssa Espoossa näyttely- ja käsittelyharjoituksissa. Olimme sisätilassa ja osallistujia oli 5, joista kaksi isoa koiraa. Rioa alkuun jännitti ja toiselle isolle koiralle piti haukkua. Muuten muut koirat eivät onneksi olleet liian suureksi häiriöksi. Harjoittelimme ensin seisomista. Riolta seisominen alkaa sujua jo hienosti, mutta palkkaan sen vielä melko pian. Kestoa täytyy lisätä vähitellen, sillä Rio alkaa helposti muuten tarjoamaan muuta. Tykkään kovasti siitä, kuinka hienosti Rio jo pääsääntöisesti seisoo. Ja kaikkein eniten tykkään sen hännänheilutuksesta. Ihanaa, kun toinen seisoo ryhdikkäästi, katsoo ja heiluttaa häntää. Sillä sulatetaan tuomarin sydän :) Liikkumisharjoituksia teimme yksitellen. Aluksi menimme kerran kehän ympäri. Rioa alkuun kovin kiinnosti hajut matossa, mutta sitten kun sain sen mielenkiinnon, se liikkui ihan ok. Välissä oli tutkimisharjoitusta. Rioa alkoi jännittää pöydällä, kun pöytä alkoi täristä. Silloin, kun pidin pöytää paikallaan nojaamalla siihen, Rio oli paljon rennommin. Kouluttajan tullessa tutkimaan Rioa jännitti kovin. Siirryimme lattialle, jossa kouluttaja sai katsottua hampaat. Rio välillä pakitti, mutta tuli sitten haistelemaan kouluttajan kättä. Tämän jälkeen harjoittelimme liikkumista yhdessä ja edestakaisin. Pienet koirat menivät samaan aikaan ja se meni ok. Edestakaisin liikkeissä taisi Riolla jo väsy painaa (koulutus oli klo 20.30-21.30), sillä se vain hyppi ja yritti tarrata hihaani kiinni. Lopuksi oli vielä tutkimista. Tällä kertaa kouluttaja tutki Rion kokonaan maassa. Hän sanoi, että Riolla on vielä vähän alapurentaa, joka kuuluu ikään. Hän myös sanoi, että kulmahampaat eivät vielä ole kasvaneet täyteen mittaan. Mutta eipä siitä kauaa olekaan, kun viimeinen kulmuri lähti. Kouluttaja myös totesi, että Riolle on ihan ok, kun hampaita katsoessa pistää toisen käden leuan alle. Mutta sitten se alkaa pakittaa, kuin toinen käsi nousee kuonon päälle. Sitä kannattaa siis harjoitella.

Kotimatkalla Rio pääsi kävelemään Kampin kauppakeskukseen. Siellä oli sopivan rauhallista kello 22 illalla :)

Edelleen uskon näyttelyissä seisomisen ja liikkumisen menevän ihan ok, mutta tutkiminen tulee olemaan ongelma. Tämän jälkeen sitten treenaillaan ahkerasti ennen seuraavaa koitosta. Nyt jo hermostuttaa ihan kauheasti. Ja huomenna varmasti reilusti enemmän. (Hengitä syvään...)

Miko ja Rio kävivät Tapiolan Mustissa ja Mirrissä kuvattavana lokakuun lopulla ja viimein olen saanut tilaamani kuvat. Yhteensä koevedoksissa oli 49 kuvaa, joista oli vaikea valita, mitkä haluan. Hienoja kuvia pojista oli saatu. Tilasin kuvatiedostot 18 kuvasta (osa täysikokoisia ja nettikokoisia) ja myöhemmin täytyy vielä tilata pari lisää, sillä muuten kuvista ei jää muuta muistoa. Täytyy vielä ainakin kerran käydä kuvauksissa sitten, kun Rio on täysikasvuinen. Silloin voisi valita jonkun kivan värin taustalle (ruskea, harmaa, musta, tms. ei liian värikäs), jotta kuvasta voisi teettää taulun :) Mikolle tämä oli kolmas kerta, joten olen ollut tyytyväinen ja voin suositella. Tässä osa kuvista. Kuvat © Eläinten koulukuvaus












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti