Jonkin ajan päästä meidät kutsuttiin takaisin huoneeseen. Rio makasi lattialla ja oli juuri saanut herätyspiikin. Katsoimme kuvia yhdessä eläinlääkärin kanssa ja ell kertoi miltä näyttää. Lonkat ja kyynärät olivat juuri sen näköiset kuin pitääkin. Kaula- ja selkänikamia oli sen verran kuin kuuluikin. Lannerangassa ell näytti yhtä kohtaa ja sanoi, että yleensä nikamat menevät vähän korkeammalle tai jotenkin muuten hieman eri tavalla tms. mutta se ei kuitenkaan näyttänyt LTV1:ltä. Eläinlääkärin mielestä kaikki oli priimaa ja sain hyvillä mielin mennä seuraavana päivänä agilitytrteeneihin.
Siru näkyy olevan tallessa :) |
Odottelimme aulassa, että Rio heräilee. Ensin Rio oli isännän sylissä, mutta se laskettiin maahan, kun alkoi näkyä merkkejä liikkumishalusta. Eikä Rio sitten mennyt enää lepäämään, joten lähdimme kotiin. Pistin Riolle BoT -verkkoloimen päälle. Rio näytti tosi pieneltä kulkiessaan meidän vierellä. Se varmaan johtui liian isosta loimesta. Rio ei pissannut ensimmäisen 10 m aikana ja loppumatkan se oli sylissä. Vielä ennen kotia laskin Rion maahan ja se käveli parikymmentä metriä kotiin eikä tehnyt tarpeitaan. Ilta meni odotetusti hyvin rauhallisissa merkeissä Rion nukkuessa sohvalla. Harvinaista :) Iltalenkillä Rio nosti kerran koipea ja sitten se vaan meni reippaasti eteenpäin kunnes oltiin kotona. Perjantai-iltana Rio taas jaksoi riehua, vaikka olimme juuri kävelleet tunnin hallille, treenannut puoli tuntia ja kävellyt toisen tunnin takaisin kotiin. Kyllä se lopulta 1,5 h touhuamisen jälkeen simahti.
Rio heräilemässä |
Koon pienempi BoT voisi olla parempi... |
Nukkumassa sohvalla |
Maanantaina tuli lonkka- ja kyynärlausunto sähköpostiin: lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Keskiviikkoiltana tuli sähköpostiin tieto selän lausuntomaksusta ja olikin tosi kiva, että heti maksun jälkeen tulokset näkyivät KoiraNetissä. Selkäkin oli puhdas eli LTV0 ja VA0. Spondyloosikuvat voi ottaa vaikka joskus, jos Rio pitää rauhoittaa hampaiden puhdistusta tms. varten. Välttämätöntä se ei ole, kuten ei ole muutkaan selkälausunnot, mutta varsinkin agilitya harrastaessa on hyvä tietää, että myös selkä on kunnossa. Rion osalta selän tila kiinnostaa muutenkin tuon sen kyömyselän ja laskevan lantion vuoksi. Rio pystyy köyristämään selkäänsä kuten kissa, Miko ei pääse lähellekään sellaista pyöristystä. Lausuntomaksujen kannalta kannattaisi ottaa kaikki selkäkuvat koiran ollessa vähintään 2-vuotias... Hieno juttu, että kaikki on priimaa! Olisi vielä luonnekin... noh, aina kaikkea ei voi saada.
Eläinlääkäriaseman vaaka näytti Rion painoksi 8,7 kg.
Minkä kokoinen Rion botti on? Cleon bot on nimittäin sille hieman liian pieni (koko 40). Jos haluat, voisin vaihtaa jos Rion botti on hieman isompi ja koko 40 olisi Riolle sopiva. Cleon bot on kyllä ostettu muistaakseni 2,5-3 vuotta sitten, mutta se on ollut vähäisessä käytössä sisällä. Voisin maksaa jotain pientä välirahaa tms :)
VastaaPoistaRion on kokoa 43. Vaihto kuulostaa hyvältä :) Pistän sulle viestiä
Poista