Vilkas viikonloppu

Torstaina kävimme Viikissä tapaamassa Irraa. Pennut eivät olleet nähneet toisiaan kahteen viikkoon ja varsinkin Irra oli kovin innoissaan. Se haukkui melko paljon eikä se ilmeisesti ollut Rion mieleen, sillä se kiivastui pentujen leikittyä jonkun aikaa. Pienen leikkituokion jälkeen lähdimme kävelemään kohti samaa paikkaa, jossa Rio oli tavannut Xemaa. Isolla nurmialueella pennut pääasiassa kulkivat omia reittejään, mutta välillä Rio juoksutti Irraa. Taitaa Riokin olla yhtä mielissään takaa-ajattevana olemisesta kuin Mikokin. Mikä sen parempaa kun juoksuttaa itseään hieman hitampaa koiraa :D Suojaisassa paikassa pidimme pienet näyttelytreenit. Olin kotona ennen lähtöä pistänyt ensimmäisen kerran näyttelyhihnan Riolle ja Rio vain halusi purra hihnaa. Harjoittelusta ei oikein tullut mitään, joten meillä on vielä kauheasti töitä edessä ennen Rion näyttelydebyyttiä. Rio kulkee tosi nätisti oikealla puolella, mutta vasemmalla se kulkee sivuttain. Ja kun minulla oli nami kädessä, niin sen lisäksi Rio hyppi. Paikallaankaan se ei vielä malta seistä. Kotona heti naksuttelin seisomisesta. Pikku treenin jälkeen pennut saivat pehmolelun ja sen kanssa niillä oli kivaa. Irra juoksi Rioa karkuun lelu suussa ja Rio yritti kaikkensa saadakseen lelusta kiinni. Ja saihan se lopulta. Sitten ei kumpikaan päästänyt irti. Kun kävelimme takaisin nurmikolle, jossa pennut aloittivat leikkinsä, tuli matkan aikana useampi koiran ohitus. Ohitukset menivät hyvin. Rio kulki pääasiassa kontaktissa joko oikealla tai vasemmalla puolella. Irran omistajalle näyttää siltä, että Rio kulkee tosi nätisti hihnassa, mutta oikeasti se aika paljon syöksähtelee tai tahtoo vetää.

Rio-pitkäkoipi ja Miko-pilkkujalka

Perjantaina minulla oli lomapäivä, jonka käytin pääasiassa siivoamiseen. Iltapäivällä kävin Mikon kanssa Pirkkolan metsissä lenkillä. Olimme vasta päässyt kallioille, kun näin naisen kävelevän vastaan. Hetken päästä rupesin katsomaan tarkemmin naisen kädessä ollutta asiaa ja se näytti olevan hihna. Sitten näin hänen irti olevan koiran. Se oli aika iso sekarotuisen näköinen koira. Koira meni maahan meidät nähtyään ja sen omistaja lähti kohti koiraansa. Minä pysähdyin ja otin Mikon vasemmalle puolelleni, joka oli koirasta kauempana. Lähdin vähän sivuun, mutta olimme liian lähellä ja Miko haukahti tai ärähti. Sillä samalla hetkellä koiran ampaisi kohti meitä. Lähdin peruuttamaan pitäen Mikoa takanani, mutta koira lähti kiertämään taakseni. Hetken pyörin yrittäen pitää koiran erossa Mikossa, mutta se pääsi käymään kiinni. Irtokoiran omistaja yritti saada koiransa irti Mikosta. Muistikuvat tilanteesta ovat aika hatarat, mutta se tunne oli kauhea, kun näkee toisen koiran kiinni oman koiran selkänahassa. Sillä oli kunnon ote. Mikoa ei varmaan sattunut pahasti, sillä en muista, että se olisi vinkunut. Irtokoiran omistaja sai pitkältä tuntuneen, mutta todennäköisesti noin kymmenen sekuntia kestäneen, ajan jälkeen koiransa irti. Miko syöksähti kohti koiraa, mutta sitten se rauhoittui. Karvoja ei ollut lähtenyt irti eikä verta näkynyt, joten pahasti ei ollut käynyt. Irtokoiran omistaja sanoi, että hänen koiransa on suhtautunut muihin koiriin ystävällisesti. En pystynyt sanomaan yhtään mitään. Irtokoiran omistaja kysyi onko Mikolla kaikki ok ja vastasin "kyllä kai". Sitten molemmat lähdimme eri suuntiin. Kun olimme mennyt jonkin matkaa, pysähdyin tutkimaan Mikon takaselkää, mutta mitään ulkoisia vammoja ei näkynyt. Jonkin verran Miko aristi takaselkää koskettaessa.

Jatkoimme matkaa. Jonkin verran edettyämme kiinnitin huomiota kahteen varikseen, jotka rääkyivät ja lentelivät puiden latvoissa. Kiihdytin vauhtia, sillä en todellakaan halunnut jotakin puolustavia variksia kimppuumme. Yhdestä männystä mätkähti jotain maahan ja ajattelin sen olevan orava (ei kai varikset sentään oravien kimppuun käy?!). Käännyin katsomaan varisten suuntaan ja näin yhden männyn yläoksilla istuvan ison linnun. Tosi ison linnun. Siirryin vähän, että näin paremmin. Männyssä istui huuhkaja. Se oli ihan valtavan kokoinen. Olisikohan sama, joka vieraili meidän edellisen asunnon lähettyvillä viime tai toissa vuonna. Varikset härnäsivät huuhkajaa, joka istui tyynesti paikallaan. Yritin ottaa kännykän kameralla kuvaa, mutta jouduin zoomaamaan niin, ettei kuvasta saanut selvää. Yritin vaihtaa videokuvaan, mutta puhelimeni on jo hidas ja videotilaan vaihtamisessa meni useita sekunteja. Eiköhän juuri silloin huuhkaja lähtenyt lentoon ja katosi varikset perässään. Eli en saanut todistusaineistoa. Mutta oli se vaikuttava näky.

Koko sen ajan, kun katselin huuhkajaa, Miko istui vieressäni. Se ei ole normaalia, vaan se, että Miko vetäisi hajujen perään (koska olimme metsässä). Taisi poika olla järkyttynyt tapahtuneesta. Tiedä sitten millaisia henkisiä vammoja hyökkäys jätti. Seurasin loppulenkin ajan Mikon liikkeitä, jotta näkisin mahdolliset epäpuhtaudet. Pääasiassa Miko liikkui normaalisti, mutta välillä olin näkevinäni jotain pientä poikkeavaa. Jonkin ajan päästä, kun olimme taas hiekkatiellä, Miko meni yhtäkkiä maahan. Siinä se vaan makasi ja katsoi. Sattuiko sitä? Kokeilin Mikon jalkoja ja takaosaa eikä se mihinkään reagoinut. Oliko Miko vain järkyttynyt? Kehotuksestani se nousi ja jatkoimme matkaa. Miko on ollut ihan normaalin oloinen eikä se enää selkeästi arista takaselkää, mutta vähän kuitenkin. Rion kanssa se on leikkinyt ja ollut muutenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Perjantai-iltana saimme vieraita, kun Paula ja Nova-kooikeri (Burning Red's Amazing Number One) tulivat meille yöksi. Nova jätettiin aluksi eteiseen pentuaitauksen taakse. Rio kävi sitä välillä ihmettelemässä ja jonkin verran haukkui. Olimme poikien kanssa sohvalla, kun Nova pääsi eteisestä. Tyttö lähti tutkimaan asuntoa ja Rio syöksyi sohvalta Novan perään keittiöön. Ihan odotettavasti Rio sai Novalta lähdöt. Sen jälkeen Rio osasi pitää Novaan etäisyyttä. Miko jo tietää kooikeritytöt eikä lähde tekemään tuttavuutta :) Nova kuitenkin pariin otteeseen osoitti kiinnostusta Mikoa kohtaan. Se heilutti häntää ja vikisi katsoen Mikoa. Miko oli molemmilla kerroilla jaloissani makaamassa ja se nousi istumaan ja alkoi myös heiluttaa häntää. Samalla Miko painui taaksepäin ja se lopulta nojasi jalkaani. Sen pidemmälle ei Novan liehittelyt edenneet. Iltapalalla keittiössä tapahtui jotain yllättävää. Miko antoi Novalle kovaa palautetta. Ei siis käynyt kiinni tai mitään, mutta selkeästi puolusti ruokaa/Rioa. Miko ei ole ennen puolustanut esim. ruokaansa, mutta Rion tultua siitä on tullut puolustuspiirteitä esiin. Rio suhtautui Paulaan hyvin ystävällisesti eikä jännittänyt ollenkaan. Novan ja Mikon ärähdysten jälkeen koirilla taisi olla asiat selvät. Nova sai olla keittiössä ja myöhemmin isännän tultua kotiin kaikki kolme kerjäsivät vierekkäin hänen iltapalakebabia.

Kerjäläiset Nova, Miko ja Rio

Aamulla lähdin Paulan ja Novan kanssa kohti Hämeenlinnan Tuulosta ja Spanieliliiton pääerikoisnäyttelyä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 75 kooikeria, joista 15 oli pentuja! Näyttely oli jouduttu siirtämään parkkihalliin, jossa oli ihan kauhea melu ja koirien haukku kaikui. Tosi hienosti siitä huolimatta kaikki pennut käyttäytyivät. Kameran asetuksia piti yrittää säätää hämärähköön parkkihalliin sopiviksi. Ensimmäisten pentujen aikana päätin kokeilla valovoimaisempaa 50 mm:n objektiivia, sillä kehät oli pistetty niin kivasti, että joka puolelta pystyi kuvaamaan. Pääsin kuvaamaan koiria pöydällä ja tuomarin arvostelussa niin läheltä, ettei zoomiobjektiivia tarvinnut. Pöydältä sain tosi kivoja kuvia. Muut kuvat ovat huonompia, mutta ihan ok. Jostain syystä koirien päät tahtoo jäädä epätarkoiksi. Ja kuvien rajaaminen lisäsi epätarkkuutta koko kuvassa. Ehkä joskus osaan säätää asetukset kunnolla. Oli siis onni, että otin toisen objektiivin mukaan. ROP- ja muihin useamman koiran kuviin se ei oikein sopinut, koska aina joku jäi epätarkaksi. Oli kiva näyttelypäivä ja onneksi erkkari ei jäänyt tänäkään vuonna välistä. Kuvia erkkarista löytyy täältä.

Tänään sunnuntaina otin Rion mukaan hyppytekniikkatreeneihin, sillä Miko joutuu olemaan sivussa, kunnes se on käynyt fyssarilla. Täytyykin etsiä uusi fyssari, sillä aikaisemmalla ei ole enää täällä vastaanottoa. Hallin nurkalla vastaan käveli mies, jonka ajattelin olevan humalassa. Sellaiset miehet yleensä haluaa tulla tervehtimään koiraa, joten harmittelin jo etukäteen huonoa ihmiskokemusta. Ja niinhän hän oli Riosta kiinnostunut. Mies osasikin lähestyä oikein eikä mennyt kauaa, kun hän jo vähän silitti Rioa ja leikitti sitä kuivuneella kasvin varrella. Mies oli dobberikasvattaja ja hänellä oli kokemusta jo useiden vuosikymmenien ajan. Ja kyllähän koirakokemuksen huomaa. Eikä mies ollut humalassa, mutta haisi viinalta. Toinen hyvä kokemus Riolle viinalta haisevasta miehestä. Hyvä juttu!

Saaran työkaveri oli tuuraamassa Saaraa. Sillä aikaa, kun hän teki pieniä pätkiä agilitya koiransa kanssa, minä leikin Rion kanssa ja pyysin sitä istumaan ja maahan. Tosi hienosti Rio pystyi keskittymään. Siirryimme hetkeksi vähän lähemmäksi ja silti Rion keskittyminen oli hyvää. Asia olisi ehkä ollut toinen, jos treenikaverimme koira olisi haukkunut. Lopuksi pyysin treenikaveriamme tekemään tuttavuutta Rion kanssa. Hänkin pääsi vähän kaulasta rapsuttamaan. Sen jälkeen metrin päässä olleelle mustalle kääpiövillikselle Rio alkoi rähistä. Se olikin ensimmäinen kerta. Otin Rion syliin ja sen sydän hakkasi kovasti. Pentu oli kovin kiihtynyt. Ilmeisesti vieras koira pelotti. Kun laskin Rion takaisin maahan, palkkasin sitä, kun se katsoi villistä. Kerran Rio vielä haukahti, mutta muuten oli nätisti.