maanantai 5. lokakuuta 2015

Pennun elämä on leikkiä vaan

Näemme aika harvoin samassa talossa asuvaa, Rioa kaksi viikkoa vanhempaa cotton-pentua. Tiistaina tapasimme heidät meidän pihalla ja nyt cotton oli jo niin tuttu Riolle, ettei sitä tarvinnut jännittää. Rio tapansa mukaisesti ensimmäiseksi työnsi nenänsä tytön jalkoväliin... mutta sitten ne hieman leikkivät hihnassa. Cottonpennulla on aivan ihana turkki. Sinne on kiva upottaa kädet.

Tiistaiksi Riolle oli sovittu leikkitreffit, joten leikit cottonpennun kanssa olivat lyhyet. Leikkikaveriksi Rio sai 5,5 kk ikäisen kooikeripennun Hipsan (Chriskooi's Filip). Hipsa oli kasvanut paljon siitä, kun sen kesällä viimeksi näin. Hipsa oli jo iso poika, mutta hyvin se sopi Rion leikkikaveriksi. Pojat painivat ja juoksivat. Rio oli takaa-ajaja, jota hieman harmitti, ettei oma vauhti ollut yhtä kova kuin Hipsalla. Lopuksi, kun pojat olivat jo hihnassa, ne vielä hieman leikkivät. Riolla alkoi selvästi väsy painaa, sillä kahteen otteeseen sillä paloi käämit. Aikaisemmin Rio ei ole yhtä pahasti lähtenyt ärisemään. Varsinkin jälkimmäinen kerta oli hurja. Se alkoi huolestuttaa, sillä jos Riolla samalla tapaa vanhempana palaa käämit (ja miksei nyt pentunakin), niin se saa vielä tappelun aikaiseksi. Onneksi Hipsa ei välittänyt ärisevästä Riosta. Pentuleikkikoulun vetäjä sanoi, että pennun väsyessä sen sytyslanka lyhenee, joten kiihtymisiä tapahtuu helpommin ja siksi leikkihetket pitäisi pitää loppua kohden hyvin lyhyenä. Rion kohdalla se pitää hyvin paikkaansa. Myös Irran kanssa sillä on joskus palanut käämit niin, että on pitänyt mennä väliin. Täytyy pitää huoli, että leikit lopetetaan tarpeeksi ajoissa.

Hipsa ja Rio




Hipsalla on hauskaa

Torstaina Rio tapasi Irra-bretonin. Ensin pennut saivat painia "vakinurmikollamme" ja sitten siirryimme isommalle nurmialueelle. Menimme hevostallin vierestä ja Rio näki ensimmäisen kerran elämässään hevosen. Tai ainakin toivottavasti näki, sillä Rio oli hyvin kiinnostunut minulla olevista sydämen palasista. Viikissä on tosi kivat ja isot nurmialueet. Paljon oli koiranulkoiluttajia liikenteessä, mutta tilaa oli niin paljon, että pennut saivat olla rauhassa keskenään. Irran kanssa Rio oli tosi nätisti ja kun molempia alkoi väsyttää, niin pennut tekivät omiaan. Kotimatkalla Rio yritti nukkua vasta juuri ennen kuin jäimme pois bussista. Miko ja isäntä olivat meitä vastassa ja kävimme hakemassa iltapalaa. Sen vuoksi Rion nukkumaan pääseminen venyi, mutta kyllä sille sitten uni maistui.








Perjantaina Riolla oli pentuleikkikoulu. Isäntä oli tullut aikaisemmin kotiin ja käyttänyt pojat lyhyesti ulkona. Sitten hän lähti sählypeliin. Minun olisi pitänyt viedä Miko pidemmälle lenkille ennen Rion leikkikoulua, mutta en viitsinyt jättää Rioa yksin kotiin, kun se jo kahdesti oli jätetty. Otin siksi molemmat pojat mukaan ja menimme Pirkkolan metsiin. Menikin tunti ennen kuin olimme takaisin kotona ja Riolle jäi vain puoli tuntia aikaa levätä. Pentuleikkikoulussa oli tällä kertaa kuusi pentua paikalla ja Rion leikkikaveriksi tuli kuukauden vanhempi shibauros. Aluksi pojat haistelivat toisiaan ja lähtivät sitten leikkimään. Alku näytti oikein lupaavalta, mutta sitten tuli erimielisyyksiä. Rauhoittumisen jälkeen pennut välttelivät toisiaan, mutta vähitellen Rio alkoi yrittää shibaa uudestaan leikkimään. Shiba ei oikein innostunut, vaan alkoi hakea turvaa omistajistaan ja näyttämään hampaita. Se ei myöskään tykännyt, että Rio alkoi haukkua. Välillä pennut leikkivät normaalisti, mutta aika nopeasti shiba alkoi näyttää hampaitaan. Leikkihetket piti pitää hyvin lyhyinä. Silloin kun leikit sujuivat, niin pennut olivat hyvin sopiva leikkipari, mutta ei ne sitten kuitenkaan ollut hyvä pari.


Pojat Pirkkolassa

Kallion reunalla

Nyt Riolla jo riittäisi ikä Mustin ja Mirrin pentutreffeille, mutta en vielä viikonloppuna viitsinyt Rioa sinne viedä, sillä leikkitreffejä on ollut ihan tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti