Viime maanantaina emme tehneet rallytreeneissä ollenkaan rataa, vaan kouluttaja puhui sosiaalisesta palkkaamisesta ja teimme arkitokosta tuttua häiriöseuraamista muiden koirakoiden ollessa ringissä. Lopuksi harjoittelimme sivulta nousemista, joka on monille koirille vaikeaa. Meillä liike onnistuu erittäin hyvällä todennäköisyydellä, mutta paineistuessa Miko voi jäädä istumaan. Kouluttaja kävi kaikkien luona katsomassa, miten liike sujuu. Me teimme yhden toiston, joka oli täydellinen. Ei ollut kouluttajallakaan siihen muuta sanomista :) Tänään onkin sitten kenraaliharjoitus, sillä meillä on viikonloppuna ensimmäinen AVO-luokan koe. Toinenkin koepaikka on syyskuulle.
Sunnuntain hyppytekniikkatreeneissä teimme etäisyyksiä ja korkeuden arviointia. Korkeutta teimme 45 cm asti, joka oli Mikolle epäröintiä aiheuttava korkeus. Miko ei ole pitkään aikaan hyppinyt korkeita hyppyjä, mutta täytyy vähitellen alkaa nostamaan rimoja. Fyssarilla olisi syytä käydä lähitulevaisuudessa, sillä edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo turhan kauan.
Riolla on päässyt leikkienergiaa patoutumaan, sillä pennulla ei ole ollut leikkikaveria. Viime päivinä Rio on alkanut yhä enemmän haastamaan Mikoa leikkiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Rio uskaltaa haastaa Mikoa useasti leikkiin, sillä Miko enää harvakseltaan murisee pennulle vain siksi, että se tulee lähelle. Miko ei Rion yrityksistä ole innostunut. Jos Rio ei usko hyvällä, niin sitten Miko on joutunut ärähtämään kovemmin.
Eilen Rio pääsi touhuamaan Muru-siskon ja Aia-emän kanssa. Murulla ja Riolla oli kovat painit ja sisaruksilla oli oikein kivaa. Leikeissä pyörä kaatui Rion päälle, mutta onneksi pyörä ei osunut Rioon. Pentu vaan säikähti kovin. Hetkeksi se tuli syliini istumaan ja sitten se oli taas reippaana touhuamassa Murun kanssa. Kotimatkan Rio nukkui sylissäni, mutta kotona se jo heti yritti, josko Mikon kanssa voisi jatkaa painimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti