Karvaton ja hormonihuuruissa

Onpas viime kirjoituksesta vierähtänyt aikaa... Mitäs tässä onkaan tapahtunut. Treenirintamalla on ollut hieman hiljaisempaa. Toissa viikolla agilitytreenit jäi välistä, kun käytin illan mieluummin uuden pyykinpesukoneen etsimiseen. Paljonhan vertailut ja etsimiset vie aikaa ja kun vanha kone hajosi, niin pakko oli saada pian uusi tilalle. Astianpesukone lähti vaihtoon myös. Olihan siinä siis ihan riittävän hyvä syy treenien skippaamiselle... Torstaina tokotreeneissä aiheena oli nouto ja hyppy. Naksuttelin Mikolle muovikapulaa, joka on edelleen samassa vaiheessa kun joskus, kun sen naksuttelu on aloitettu. Eli Miko pistää hampaat kapulan ympärille. Pari kertaa olen myös kotona jatkanut treeniä, mutta edistystä ei ole vielä tapahtunut. Pakko tähän on panostaa, jotta päästään joskus kokeeseenkin. Onneksi alokasluokassa riittää, että koira pitää kapulaa. Hyppyä tehtiin uusien sääntöjen mukaan eli niin, että koira jätetään hypyn taakse ja kutsutaan sivulle. Ei ole uusiin sääntöihinkään tullut vielä sen tarkemmin tutustuttua, mutta estehyppyhän on tosi helppo. Mutta toki se voi mennä nollille :) Perjantaina oikea nilkkani kipeytyi niin, että käveleminen sattui. Jätimme siksi sunnuntain hyppytekniikkatreenit välistä.

Viime viikolla agility- ja tokoreenit jäivät nilkan takia välistä, mutta sunnuntaina menimme jo hyppytekniikkatreeneihin. Teimme perussarjaa ja etäisyyksiä. Miko teki molemmat harjoitukset hyvin reippaasti ja olin hyvän vauhdin lisäksi erittäin tyytyväinen Mikon keskittymiskykyyn. Se olisi nimittäin taas semmoinen kiva juttu, kuin naapuruston tyttökoirat juoksuineen... Olin jopa iloinen siitä, kun Miko yksi päivä lenkillä syöksyi oravan perään. Muutenhan lenkit on yhtä haistelua, pissojen nuolemista ja hajujen perässä säntäilyä. On välillä ihan sätkynukke-olo hihnan päässä... Ja hermoja kiristää. Onneksi isäntä on pääasiassa hoitanut pitkät lenkit. Miko ei sunnuntaina huomannut varista, jonka pesän läheltä ilmeisesti kävelimme. Se alkoi kovasti rääkyä ja levitellä siipiä läheisellä oksalla, joten lisäsin suosiolla kävelyvauhtia. Ei sitten ilmeisesti liikuttu tarpeeksi nopeasti ja varis syöksyi kohti. Lähdin juoksemaan ja Miko oli ihan hämmästynyt, kun ei tiennyt mistä on kyse. Takaisin kotiin mentiin toista reittiä...

Tyttöjen perään haikailun vuoksi Miko myös vinkuu kotona vähän väliä, erityisesti (hyvissä ajoin) ennen lenkkiaikaa. Viikonloppunakin Miko herättää jo ennen seitsemää (kun arkenakin pääsee niin aikaisin pihalle), mutta onneksi se menee takaisin nukkumaan jossain vaiheessa. Eilen aamulla jo luulin, että ollaan menossa parempaan päin, sillä Miko ei noussut samaan aikaan kuin minä ja se ihmeen vähän vikisi ennen ulos lähtöä. Mutta kotiin tultuani se vinkui lähes koko loppupäivän ja oli levoton... Ulkoa Miko ei haluaisi tulla sisälle. Se on jo ihan normaali osa lenkkiä, että meidän kotipihalla Miko piehtaroi nurmikolla. Ihan selkeästi tuo poika viivyttelee kotiin menoa ja tietysti maasta noustessaan se yrittää lähteä jonnekin muualle kuin kotiin. Tätä on nyt kai kestänyt kaksi viikkoa ja toivottavasti kohta helpottaisi.

Mikon painosta ei ole tietoa, mutta henkilövaa'alla sylissä punniten Miko painaisi edelleen 16 kg. Täytyisi sinne eläinlääkärin vaa'alle yrittää mennä, että saisi varmemman tuloksen. En vaan voi uskoa, ettei Miko olisi laihtunut. Ehkä kylkiluut tuntuu nyt hieman paremmin, mutta ylimääräistä kyllä vielä on. Muuten Miko näyttää aika solakalta, melkeinpä riutuneelta. Se ei ole koskaan ennen ollut niin huonossa karvassa kuin nyt. Karvaa lähtee ihan kauheasti ja iho hilseilee. Mikon monivitamiinijauhe on ollut jokin aikaa loppu enkä ollut saanut aikaiseksi hankkia kalkkia ja E-vitamiinia (koska niitä ei löytynyt lähiapteekista tai -eläinkaupoista). Viikonloppuna lähti purkit tilaukseen ja ostin Mikolle myös jauhettua maksaa, sillä tajusin, että A-vitamiinin saantikin on jäänyt puutteelliseksi. Sinkkiä olen antanut hyvin vähän, jotta hormonit ei hurraisi entistäkin enemmän. A- ja E-vitamiinit sekä sinkki ja öljyt vaikuttavat ihoon/turkkiin, joten toivottavasti näiden lisäykset auttaisivat tuohon surkeaan turkkiin.

Kuvat on viime viikonlopulta. Miko tykkää kun sille potkii voikukkia (niin, että kukat irtoaa ja Miko sitten pyydystää niitä) ja yleensä se innostuu niin, että alkaa napsimaan itsekseen voikukkia. Lisää kuvia lisäsin kuvasivustolle.

Tulipa tällä viikolla merkittyä Agirotukin kalenteriin...