torstai 31. heinäkuuta 2014

Mikki Mustanenä

Mikolla oli pentuna pikimusta nenä. Ensimmäisenä talvena Mikon kirsu vaaleni ja yhdessä pentunäyttelyssä tuomari sanoi Mikolla olevan talvikirsu (viime vuonnakin tuli yksi kommentti). Joillain koirilla kirsun pigmentti vaalenee talvella ja tummuu taas kesällä. Mikon kirsu ei tummunut talven jälkeen vaan pigmentti jäi vaaleaksi. Luulin, että Mikolle jää haalean musta kirsu, joten olin melko yllättynyt kun tänä keväänä Mikon nenä alkoi tummua. Siis noin 4,5 vuotta vaalenemisen jälkeen!? Toivottavasti nenä nyt jäisi mustaksi, kun onhan se hienomman näköinen kun sellainen hailakka :)

Mikki Mustanenä reilu 4 kk

Hailakka nenä heinäkuussa 2010

Näin vaalea Mikon nenä oli vielä maaliskuussa 2014

Mustanenä is back! Heinäkuu 2014
Sitten vielä jotain ihan muuta. Blogin tilastoja tulee välillä katseltua, joten tässä pieni kooste. Siirryin Bloggeriin heinäkuun 2012 alussa Vuodatuksen ongelmien vuoksi. Siitä lähtien blogissa on käyty yhteensä 35181 kertaa! Aluksi kävijöitä oli vähemmän, mutta nykyään kävijöitä on 1400 - 2000 kuukaudessa, pääsääntöisesti 1600. Tiedän, että meidän blogin kautta mennään myös lukemaan toisten blogeja, sillä blogilistalla on kaikki koikkeriblogit, jotka tiedän. Kaikki kävijät eivät siis tule (vain) lukemaan Mikon kuulumisia :)

Eniten blogiin tullaan Lokin, Noan & Matin ja Huugon blogien kautta. Ja toki Googlen kautta, jossa yleisimmät hakusanat ovat yllättäen
  • mikokooiker
  • kooikerhondje miko
  • miko kooiker
  • kooikerhondje
Eniten luetut kirjoitukset ovat


Nuo kaksi ensimmäistä (varsinkin ensimmäinen) tuntuu keikkuvan joka kuukausi luetuimpien tekstien joukossa. Yksi päivä blogissa oli ollut yli 100 lukijaa, vaikka oli ollut hiljaiseloa kirjoittelun suhteen. Syynä kävijäryntäykseen oli se, että jollekin keskustelupalstalle oli pistetty linkki Koiran liikkeet ja liikkuminen osa 1 -kirjoitukseen siinä olleen rakennekuvan vuoksi. Postauksessa on labbiksen luusto, johon luvalla lisäsin luiden ja nivelien nimet. Onhan se ihan hyvä, vaikka itse sanonkin ;) Tarkastutin kuvan eläinlääkärillä, joten luut on oikein nimetty.

Kävin 1-1,5 viikkoa sitten pitkästä aikaa kirjautumassa vanhaan blogiin. Yllätyin nähdessäni blogin tilastot, joka näytti jopa yli 700 kävijää per päivä! Kuviossa näkyy 1 tai 2 viikkoa ja joka päivä kävijämäärät olivat satoja. Eihän se mitenkään voi pitää paikkaansa. Tänään tilastot olivat laskussa 285 kävijästä 8 kävijään. Näyttäisi siltä, että vanhassa blogissa käy vieraita noin 20 kertaa päivässä. Sinne kyllä löydetään mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti