In memoriam: Chirpy Motmot "Rio", muistoja

Rion poismenosta on tänään jo 7 kk aikaa, joten on vihdoin aika julkaista tämä toinen kirjoitus. Vaikka nyt kuukauden sisällä blogikirjoituksia on tullut 3 kpl, niin ei ole tarkoitus aktivoitua tämän kanssa. Jos Miko vielä juhlii synttäreitä, niin sitten koitan kirjoitella tai viimeistään sitten, kun Mikosta on aika luopua.

Tähän kirjoitukseen olen kerännyt ihania muistoja Riosta, jotta ne jäävät talteen muisteltaviksi. Rio ei ollut helpoin koira ja pitkälti Riosta johtuen olemme jo monta vuotta olleet sitä mieltä, että kun koiristamme aika jättää, ei uusia ole tulossa. Koiran omistaminen ei ihan herkkua ole ollut, mutta elämä Rion kanssa kävi sitä helpommaksi, mitä enemmän sille tuli ikää. Minun ei tarvitse muistaa niitä ikäviä asioita ja tunteita, joita Rion kanssa elämiseen liittyi, vaikka ei ajan muistoja tarvitse kullatakaan (ainakaan, jos koiran hankkimista joskus vielä mietimme). Valitsin tähän ihania kuvamuistoja Riosta. Se, miltä Rio näytti viimeisten viikkojensa aikana, ei ole se Rio, jonka haluan muistaa.

Aamut Rio oli aamuvirkku, joka yleensä odotti, että heräämme. Heti, kun herätyskello soi, Rio tuli sängyn vierelle ja vähän rapsutin sitä. Kun nousin ja menin vessaan, Rio tuli perässä. Hyvin usein, kun istuin pöntölle, niin Rio nousi minua vasten niin, että sen etujalat olivat käsivarsillani. Siinä se hetken heilutti häntää ja laskeutui sitten alas. Sen jälkeen Rio joko lähti vessasta tai meni makaamaan suihkun lattialle. Rio aika usein meni suihkun lattialle makaamaan, kun menin vessaan. Tuota käsivarsille nousua tapahtui pääsääntöisesti vain aamuisin. Meillä oli suihkuverho lähes aina kiinni, joten suihkuverhon alta saattoi näkyä vain Rion tassut tai kuono. Rio myös saattoi maata niin, että suihkuverho jäi sen taakse. Isäntä yleensä herää myöhemmin. Kun Rio kuuli makuuhuoneesta äänen, joka viittasi siihen, että isäntä on hereillä, se syöksyi makuuhuoneeseen. Joskus ovi kolahti seinään, kun Rio tuuppasi sitä niin kovalla vauhdilla. Rio ei vain syöksynyt makuuhuoneeseen, vaan se syöksyi sänkyyn isännän kainaloon. Isännän ja Rion joka aamuinen herkkä hetki oli jotain sellaista, josta itse olin melkein kateellinen. Isännällä ja Riolla oli erityinen suhde.

Illat

Rio oli iltavirkkukin. Aika usein illalla se tuli sänkyyn meidän väliin. Rio jostain syystä osoitti kovasti kiinnostusta isäntää kohtaan ja välillä iltaisin se istui tuijottamassa isäntää, välillä vähän äänteli ja huitaisi tassullaan tai tökkäsi kuonollaan. Se halusi huomiota, mutta Rion toimissa oli myös kosiskelun makua. Se saattoi vaikka halailla isännän nousevaa kättä. Ei se kuitenkaan koskaan yrittänyt astua. Jos Rio ei ollut kosiskelutuulella, niin sitten saattoi tulla iltavillit, kun menimme sänkyyn. Rio makasi pitkin pituuttaan mahallaan sängyssä, “leipoi” etutassuillaan, kierähti selälleen ja potki. Lopulta se rauhoittui jalkopäätyyn, jossa nukkuminen ei häirinnyt ollenkaan, sillä Rio oli niin sopivan kokoinen joka paikkaan.

Läheisyys Rio tuli usein lepäämään lähelle. Se saattoi kiivetä sohvan selkänojalle ja makoilla sohvalla istuvan niskan takana. Pää oli joskus olkapäällä. Tosi usein Rio makasi sohvalla vierelläni niin, että sen pää tai koko etuosa oli sylissäni. Se oli ihan tosi söpöä, vaikka se aika usein häiritsi minun neulomispuuhia. Isännän syliin Rio saattoi tulla ihan kunnolla ja nojata päätään hänen rintaansa vasten. Joskus minun istuessa lattialla, Rio tuli syliini hetkeksi istumaan. Välillä, kun menin makaamaan olohuoneen lattialle ja nojasin päälläni sohvaan, tuli Rio makaamaan minun niskan taakse. Isäntä monesti ihmetteli, mitä se meinasi, kun Rio tuli usein tosi lähelle hänen kasvojaan. Riolta sai pusuja. Välillä sai varoa, ettei puhu juuri silloin, kun Rio alkaa pusuttelemaan, sillä silloin oli vaara saada Rio kieli suuhun.

Harrastuskoira Riolla oli juuri sellainen harrastuskoiran moottori, jota olin kaivannut. Meidän harrastamiset loppuivat Rion luonteen haasteiden vuoksi. Rion kanssa oli kuitenkin aina mukava puuhailla ja joskus keväällä tai kesällä 2023 mietin, että voisi taas pitkästä aikaa varata jostain meille omatoimivuoron. Rion tassuongelmat lykkäsivät tätä ajatusta eikä Rion tassut lopulta parantuneet. Rio oli agilityssa vauhdikas, mutta sen fokus oli hyvin paljon ohjaajassa ja juostessa se saattoi alkaa hyppiä päin. Rallytokossa oli toiveita siitä, että voisimme joskus olla kisavalmiita ja kisata, vaikka emme koskaan päässytkään lähelle kisavalmiutta. Riolle iskostui niin vahvasti se, että pysähtyessä istutaan perusasentoon, että rallytokon hitaammassa vauhdissa Rion takapuoli olisi varmaan ollut jatkuvasti maassa. Perusasennon paikka oli kyllä ihan hakusessa, mutta se, että pitää istua, meni hyvin perille. Rion kanssa muutenkin oli paljon vahvistettu sitä, että istumalla saa asioita. Rio oli aina treenatessa iloinen, sen häntä heilui ja se oli innoissaan. Yhdessä tekeminen oli Riosta parasta. Se kovasti yritti tarjota kaikkea ja välillä vähän liiankin nopeasti, ettei itse ehtinyt reagoida. Rioa olin halunnut kouluttaa naksuttimen ja tarjoamisen avulla, mutta haasteeksi tuli se, etten oikein osannut edetä, vaan jäimme jumiin tietyn asian tarjoamiseen. Esimerkiksi peruuttamisesta ei ikinä tullut oikein mitään, kun Rio aina vaan peruutti pari askelta enkä saanut matkaa pidennettyä. Rio teki aina kaiken sata lasissa ja sitä intoa oli kiva katsella. Retkikoira Rio oli meidän retkikoira. Rion kanssa pystyi mennä minne vain ja se oli aina reippaana ja innokkaana. Rio kiipesi ihan minne vain. Se ihan tavallisilla lenkeilläkin hyppäsi usein kiville, joista osa oli sille niin korkeita, ettei se välttämättä edes päässyt ylös. (Joskus autoin sitä takapuolesta työntämällä). Rion kanssa oli tosi kiva kulkea retkeilyreittejä pitkin, sillä sen kanssa pääsi reippaasti eteenpäin, jos niin halusi, eikä sillä ollut mitään rajoitteita. Rio ei välittänyt siitä, vaikka kivet eivät olisikaan olleet tiiviisti paikallaan tai tassut menivät välillä pitkospuiden väliin. Reissaaminen Rion kanssa oli helppoa. Ensimmäinen kerta Rion kanssa hotellissa oli sille vähän jännittävä kokemus, mutta muutoin Rio oli heti kuin kotonaan uusissa majoituspaikoissa. Aika usein Rio löysi itselleen paikan sängyn alta. Rio ei siis ollut sängyn alla mitenkään pelokkaana tai hermostuksissaan. Rio tykkäsi maata paikoissa, joissa oli katto päällä. Yöjunassa oli helppoa matkustaa Rion kanssa, vaikka päivävaunussa se olikin kovin hermostunut niinä muutama kertana, kun sellaisessa matkusti. Ehkä oma rauha toi Riolle turvaa.

Utelias ja rohkea Huonon hermorakenteen epävarmaksi koiraksi Rio oli kuitenkin hyvin utelias ja rohkea. Rio oli kaikesta hyvin kiinnostunut. Se esim. oli mukana lipaston kokoamisessa alusta loppuun saakka. Jos sitä joku asia hermostutti, Rio kuitenkin uskalsi mennä lähemmäksi katsomaan. Rio oli ketterä ja kissamainen. Kerran ihan nuorena Rio hyppäsi sylini kautta olohuoneen ikkunalaudalle, joka oli liukasta laattaa.

Havainnoija Rio oli erittäin hyvä havainnoimaan asioita ja tekemään niistä päätelmiä. Kuuntelen usein (arki-)iltaisin kuulokkeet korvilla musiikkia, äänikirjaa tai podcastia. Monesti kävi niin, että lopetin kuuntelun, kun oli aika lähteä iltalenkille. Rio hyppäsi sohvalta alas heti (jos sattui olemaan siellä, usein oli), kun painoin kuulokkeista virrat pois. En siis edes ehtinyt ottaa niitä päästä. Rio tiesi, että nyt lähdetään ulos. En tykkää kaupungissa käyttää flexiä, vaan se on enemmän meidän retkien talutin. Joskus, jos lähdimme koko perhe yhdessä ulos ja suuntana oli metsä, otimme flexit. Kun flexin otti käteen, Rion häntä alkoi vispaamaan innostuksesta ja se saattoi hyppiä päin. Rio oli aina innoissaan menossa ulos, mutta flexi teki uloslähdöstä vielä innostavampaa. Minulla on retkireppuna Kånken, joka on lähes aina mukana, kun lähdemme jonnekin oman naapuruston ulkopuolelle (eli autolla). Rio oppi tuntemaan äänen, joka tuli siitä, kun otin repun esiin tai avasin sen vetoketjun. Ei Rio mihin tahansa reppuun reagoinut. Se tiesi, että kivaa on luvassa, kun isompi Kånken otetaan esille. Rio oppi myös tuntemaan teräksisen Primus Klunken –juomapullon äänen. Nämä pullot sopivat Kånkenin sivutaskuihin, joten aina otin yhden tai kaksi pulloa mukaan. Rio oli salamana paikalla viimeistään siinä vaiheessa, kun avasin pullon korkin tai kaksi teräspulloa osui toisiinsa kumahtaen.

Poseeraaja Rio meni usein kiville istumaan tai makaamaan ihan omatoimisesti. En tiedä, mistä se alkoi, sillä yleensä kummallakaan meistä ei ollut nameja mukana ulkona. Ainahan piti tietenkin ottaa Riosta kuva, kun se varta vasten meni poseeraamaan. Ehkä huomio riitti sille palkaksi. Erityisesti tätä tapahtui isännän kanssa ulkoillessa ja sainkin monta kuvaa heidän ulkoiluiltaan WhatsAppilla. Rio muutenkin oli hyvin kuvauksellinen. Pääsääntöisesti Rion huomio oli helppo saada (ulkona tosin joskus vähän haastavaa ilman nameja) ja sen ilme oli aina niin söpö. Rio osasi olla edustavana, kun kamera eli pääsääntöisesti puhelin otettiin esiin. Riosta oli aina enemmän kuvia. Nyt kuvia tulee otettua paljon vähemmän, sillä Miko usein ahdistuu, kun sitä yrittää kuvata.

Nämä on kaikki tilanteita, joissa Rio oli omatoimisesti
mennyt kiven päälle tai kasvien sekaan poseeraamaan

Piehtaroija Rio tykkäsi piehtaroida. Se varmasti piehtaroi hajuissa, mutta uskon, että se teki sitä ihan vaan piehtaroimisen ilostakin. Lumi ja nurmikko saivat Rion piehtaroimaan. Lumessa piti aina päästä kierimään ja meillä oli lenkeillä tietyt kohdat, jossa tätä tapahtui lähes joka kerta. Kesällä nurmikossa piehtaroiminen oli varmaan viilennyskeino. Kotona Rio ei piehtaroinut, mutta selällään se silti tykkäsi olla. Joskus se makoili selällään ihan muuten vaan tai sitten sillä oli lelu suussa. Saatoin joskus löytää Rion nukkumasta selällään.

Hurjapää Ihmettelen, ettei Riolle koskaan sattunut mitään. Sen ensimmäiset vammat anturoihin tuli keväällä 2023 ja nekin saattoivat liittyä syöpään. Rio ei välillä ollut yhtään varovainen, kun se paineli menemään. Se saattoi hypätä korkealta kiveltä alas ennen kuin ehdin reagoida sen hyppyaikeisiin. Rioa ei yhtään haitannut, vaikka tassut välillä lipsuivat esim. pitkospuiden lautojen rakoihin. Monesti kuului ähkäisy, kun Rio hyppäsi korkealta alas tai hyppäsi alas vauhdilla. Rioa ei myöskään paljon haitannut, vaikka hyppy olisi epäonnistunut. Se saattoi silti yrittää uudestaan. Kotona se oli välillä niin vauhdilla hyppäämässä sänkyyn, että matto luisui sen jalkojen alta ja hyppy päätyi sängyn reunaa päin. Rio välillä haki ponnistuspaikkaa sellaisille kiville, joille sen ei ollut mitenkään mahdollista päästä hyppäämällä. Onneksi Riolla oli sen verran järkeä päässä, että se hylkäsi hyppyaikeet, jos ponnistuspaikkaa piti hakea pidemmän aikaa. Olin varmaan aikaisemminkin ajatellut, että Riolla on korkea kipukynnys ja se tuli selväksi viimeistään sairauden loppupuolella. Joka päivä ainakin kahdesti putsasin ja rasvasin Rion tassut sekä puhdistin sen silmät. Kaikki nämä aiheuttivat varmasti kipua, mutta silti Rio ei yrittänyt mennä karkuun, vaan antoi kiltisti tehdä kaikki toimenpiteet. Miko ja Rio Rio oli Mikon suurin fani. Rio huolehti Mikon silmien putsauksesta ja nuoli Mikon suupieliä. Vaikka Rio ei välittänyt siitä, jos Miko vähän mutisi vaikka Rion nuollessa sen silmiä, niin Mikon leikkiin liittyvät murinat saivat Rion mielisteleväksi ja nuolemaan Mikon suupieliä entistä kovempaan tahtiin sekä kierimään maassa Mikon edessä. Jos olin ollut toisen koiran kanssa jossain, niin kotiin palatessa Rio aina ensimmäisenä tervehti Mikoa. Rio kyllä tervehti meitä joka kerta suurella ilolla, mutta Miko oli tärkein.

Ylin kuva Riisitunturilta syksyltä 2021
Alhaalla kuvat Krista Riitinki Photography

Kaikkiruokainen Ei varmaan juuri ollut mitään, mitä Rio ei olisi syönyt. Sille kelpasi kaikki. Riolle maistui myös karkit. Myönnän, että välillä Riolle tuli annettua pieni pala karkista, kun se niin söpösti kerjäsi. Jos Rio halusi jotain isännältä hänen istuessa työpisteellään, niin Rio istui ryhdikkäästi tuolin vieressä ja aina välillä nousi tuolia vasten kuin muistuttaakseen, että hän siellä odotti osaansa. Aina, kun tein leipiä, Rio sai kurkun vähän kuivahtaneen palan, jonka juustohöylällä höyläsin kurkusta ensimmäisenä ja sen Rio aina odotti saavansa. Vaikka Riolle maistui ruoka hyvin, niin en muista, että se olisi koskaan varastanut ruokaa. Rio tykkäsi marjoista. Erityisesti mustikat olivat Rion mieleen, mutta vadelmat olivat myös herkkua. Metsämansikoita Rio söi vain, jos marjan käänsi näkyville, mutta mustikka- ja vadelmapuskissa se kävi itsekseen syömässä. Mustikat olivat niin mieluisia, että Rio söi alkukesästä mustikankukkia.

Kaiken kaikkiaan Rio oli ihana koira. Rio oli erityinen. Rio oli the koira. Ei tule toista samanlaista. Niin ikävältä, kun tuntuukin sanoa, niin Rio oli kaikkea sitä, mitä Miko ei ole. Vaikka Miko toki on erityinen siinä, missä jokainen on, ja tietenkin Miko on hyvin rakas, niin Mikosta tuskin on tulossa tällaista kirjoitusta, kun siitä aika jättää. Rio jätti aukon, jota ei toinen koira voi täyttää. Onneksi meillä on muistot ja valtavat määrät kuvia ja videoita.