maanantai 19. syyskuuta 2016

Rio 15 kk

Rio on tänään 15 kk. Se on yleensä ikäraja epävirallisissa agilitykilpailuissa. Tuntuu oudolta ajatella, että Riolla olisi nyt riittävästi ikää mennä mölleilemään. Riohan hyvä, jos osaa mennä edes kaksi estettä peräkkäin :) Kolme on maksimissaan onnistunut. Rion kanssa on ihan tarkoituksella edetty hitaasti, sillä ei ole mitään syytä, miksi sen kanssa olisi pitänyt tehdä yhtään enemmän agilitya. Mikon kanssa tuli aikanaan kiirehdittyä. Olin kuullut, että voi olla vaikea päästä harrastamaan agilitya, joten heti, kun näin pentuagilitykurssin, ilmoitin Mikon sinne. Kurssi olikin hyvä eli kouluttajamme oli hyvä ja tiesi, mitä pennun kanssa kannattaa ja ei kannata tehdä. Jatkokurssilla ei sitten enää ollut läheskään yhtä osaavaa kouluttajaa enkä kokemattomana osannut ajatella sen kummin, mikä on hyvä ikä tehdä mitäkin. Alle vuoden ikäisenä Miko oli jo kokeillut kaikkia esteitä. Riolle tuttuja on vasta putki ja hyppy sekä kerran se on juossut keppikujaa ja kokeillut pussia. Rion kanssa olen pyrkinyt noudattamaan periaatetta, että rimoja ei käytetä ennen 12 kk ikää. Pari kertaa Riolla oli rimat jo ennen vuoden ikää, mutta muuten ei. Toinen periaate on, että kisaamaan ei mennä ennen kahden vuoden ikää. Toivon, että 24 kk tulisi ihan jo sääntöihin ikärajaksi, sillä 1,5 vuoden ikäinen koira on vielä kovin nuori, varsinkaan olemaan kisavalmis. Sekin tuntuu oudolta ajatella, että ensi kesänä Rio on jo kaksi vuotta. Siihen toki on vielä paljon aikaa, mutta toisaalta taas ei ole. Rio ei varmasti ole lähelläkään kisavalmista kaksivuotiaana ja toisaalta myös Rion luonne voi olla esteenä. Saa nähdä, pääsemmekö sen kanssa koskaan kisakentille, mutta toivon, että pääsemme siihen, ettei ympärillä olevat ihmiset ja koirat ole ongelma.

Viime tiistaina pojat pääsivät taas pitkälle aamulenkille, sillä ikkunamiehet tulivat tekemään viimeistelytyötä, joka perjantaina jäi sähkökatkon vuoksi tekemättä. Töiden jälkeen äitini tuli käymään, joten jouduin jättämään Mikon rallytokotreenit välistä. Keskiviikolta jäi myös Rion agilitytreenit, sillä en päässytkään lähtemään töistä riittävän aikaisin. Ida olisi ollut tuuraamassa kouluttajaamme, joten harmitti, ettei ehditty.

Torstaina molemmilla pojilla oli silmäpeilaus ja Riolla myös polvitutkimus. Taina oli ihana ja lähti apukäsiksi mukaan. Miko oli kovin iloinen Tainan nähdessään. Joukkotarkki oli seuramme hallin takahuoneessa, jonne Sari Jalomäki tuli tekemään tutkimukset. Miko oli käynyt hänellä jo kahdesti aikaisemmin. Miko oli ensin vuorossa. Tykkäsin siitä, että ell koko ajan puhui ja kertoi näkemästään, vaikka kaikkea en ymmärtänytkään. Mikolla on silmät hieman samentuneet, joten halusin varmistaa, ettei ole mistään silmäsairaudesta kyse. Mikolla on värikalvo hieman ohentunut ja ilmeisesti siitä johtuu silmien samentuminen. Siitä ei ole muuten haittaa, mutta pimeänäköön se vaikuttaa ainakin ajan mittaan. Ell näki samat sikiökauden aikaiset jäämät Mikon toisessa silmässä (iris-iris ppm), jotka hän kahdella aikaisemmallakin kerralla näki, mutta tällä kertaa hän ei merkinnyt niitä lomakkeeseen. Lomakkeeseen hän kirjasi muut löydökset eli lievä irisatrofia (googlaamisen perusteella irisatrofia aiheuttaa valoherkkyyttä eli kirkkaassa valossa koira voi siristellä silmiä) ja nukleaariskleroosi (Kennelliiton sivuilta: nukleaariskleroosi eli linssin kovettuminen vanhalla koiralla ei ole varsinainen kaihimuutos, vaan normaaliin ikääntymiseen liittyvä muutos, jossa linssin ydin muuttuu ’opaalinharmaaksi’. Näkökykyyn se ei vaikuta.) Lomakkeessa oli myös maininta, että molemmat liittyvät ikään. Mikki vanhenee, vaikka vanha se ei vielä ole :) Tuloksena siis kuitenkin terveet silmät. Riolle pistin tutkimuksen ajaksi kankaisen kuonokopan, jonka olin ostanut pari päivää aikaisemmin. Ajattelin, että Rioa varmaan pelottaa laite, jolla silmät tutkitaan, joten kuonokoppa olisi hyvä olla varmuuden vuoksi. Ostin samalla myös muovisen kuonokopan Mikolle sen kastrointia ajatellen. Minä en ole paikalla, kun Miko herää leikkauksesta ja Mikoa varmasti hermostuttaa, niin kuin yleensäkin eläinlääkärissä. Naksuttelin molemmille kuonokoppaa ja Miko edistyi paljon paremmin. Miko heti tiesi, että kannattaa pistää kuonoa koppaan ja se alkoi myös nopeammin tarjoamaan kestoa (ja minä olin ihan haltioissani siitä, kuinka hienosti Miko tajusi jutun idean). Rion kanssa taas ongelmana on se, että jos naksautusta ei heti tule, niin se yrittää jo jotain muuta. Muutamaan kertaan naksutin vahingossa siitä, kun Rio läppäsi tassulla kuonokoppaa. Kestoa yritin saada sitten niin, että pidin namia kopan edessä, jolloin Rion piti työntää kuononsa sinne ja pitää se siellä. Ihan valmista ei torstaihin mennessä tullut, mutta koppa ei ollut ongelma tutkimustilanteessa. Riolla näkyi silmissä jotain sikiöaikaisia pilkkuja, jotka yleensä lähtevät puolen vuoden ikään mennessä, mutta ei niistä harmia ole. Riollakin siis terveet silmät. Lomakkeeseen ell kirjoitti: "Yksitt. pigm. takakapseleissa, ei merkitystä. Hieman lasiaiset juosteiset." En tiedä, mitä tuo juosteisuus tarkoittaa´. Polvilumpiot pysyivät tiiviisti paikallaan, joten huokaisin helpotuksesta ja tuloksena 0/0. Tuloksien päivittymisellä KoiraNettiin menee 2-3 viikkoa, sillä ne eivät mene suoraan eläinlääkäriasemalta, kun sellaista ei ollut välikätenä.

Vähän vaikea oli iloita hyvistä tuloksista, sillä lomakkeita täytellessä ja meidän vuoroa odotellessa Rio puri yhtä seurakaveriani nilkkaan. Rio oli hermostunut, joten siksi näin kai pääsi käymään. Kaikenlaisia ajatuksia on päässä pyörinyt sen jälkeen, mutta eipä niistä sen enempää. Fiilis ei ole kovin hyvä.

4 kommenttia:

  1. Tuo "juosteisuus" on termi, jota olen kuullut käyttettävän lasiaisen rappeuman yhteydessä (esim. italianvinttikoirilla). Eli lasiaisen koostumus on Riolla löysempi kuin normaalisti. Kannattaa seurailla tilannetta, sillä itse lasiaisen rappeuma saattaa vaikuttaa muiden silmäsairauksen kehitykseen.

    Agilityn suhteen olen täysin samaa mieltä, 24kk olisi todella hyvä ikäraja kisaamiselle. Tällöin koiran luustokin on ehtinyt suurin piirtein aikuisuuten, ja luustokuvat antavat todellisemman kuvan tilanteesta. Soraya osaa takuuvarmasti 3 estettä (putki, hyppy, muuri), mutta täyskorkeat kontaktit, keinun ja kepit jätän ensi kesälle/syksylle. Ohjauskuvioita kun voi harjoitella ilman niitäkin.
    Ajattelin opettaa Sorayalle juoksukontaktit maton avulla. Siinä saakin kivasti talven kulumaan, kun minä opettelen heittämään palloa ja naksauttamaan oikeasti tehtävästä, ja Soraya vaan juoksee lattialla/maassa olevalla puomin nousulla olevalla matolla.

    Ja voi tuota Rion hermostuneisuutta :( Kunpa voisin jotenkin auttaa, tiedän kyllä millaista on elää epävarman, stressaavan ja terävän koiran kanssa.

    VastaaPoista
  2. Jotain löysinkin silmäsairauksiin liittyen, kun juosteisuutta googlailin, mutta en ajatellut niiden liittyvän Rion tapaukseen, kun ell ei ollut huolissaan. Mutta hyvä tietää. Uudessa silmäpeilauksessa on tarkoitus käydä kahden vuoden kuluttua ellei sitä ennen tule mitään syytä käydä.

    Soraya on jo tosi taitava agilityssa :) Rion kanssa olisi toki voinut tehdä enemmänkin, mutta minulla ei ole oikein ollut mahdollisuutta vapaatreenaamiseen ja treenejäkin meiltä jäi aika paljon välistä. Rion kanssa ongelma on se, että se katsoo niin paljon minuun ja estefokus puuttuu. Siinä riittää talveksi treenattavaa ohjauskuvioiden lisäksi.

    Elämä Rion kanssa ei ole aina niin helppoa. Välillä tekisi mieli jäädä neljän seinän sisälle. Mutta toivottavasti koulutuksen lisäksi ikä toisi lisää varmuutta.

    VastaaPoista
  3. Voi Rioa.. meilläkin nämä meidän molemmat urokset ovat näihin aikoihin olleet niin epävarmoja että mieli tekisi vain olla kotosalla.. Meillä Into ei kehenkään ole kyllä hampaitaan käyttänyt, mutta epävarmuuttaan sitten rähisee vieraille. Tai nyt viimeksi eläinlääkärissä murisi ihan kunnolla.

    Mutta itse jaksan toivoa että tämä on vain iästä johtuvaa, ja meillä tämä käytös on pahentunut nyt kun naapurustossa juoksuisia narttuja...

    VastaaPoista
  4. Luulen, ettei tämä ole Riolla mikään vaihe, mutta toivon, että koulutuksen lisäksi ikä toisi varmuutta. Sosiaaliset tilanteet on Riolle vaikeita, joten niitä tarvitsee harjoitella.

    VastaaPoista