sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Rio kasvaa ja kehittyy

Riolla on nyt ikää 20 viikkoa ja 1,5 viikon päästä se on jo 5 kk. Rio painaa 6,2 kg ja korkeutta sillä on 34 cm. Rio on kilon kevyempi ja 2 cm matalampi kuin isänsä saman ikäisenä. Miko taas oli 5 kiloa painavampi ja n. 6 cm korkeampi. Rio tuntuu olevan kovin pieni sintti, mutta aina välillä muistan, että Mikoon verrattuna kaikki muut kooikerit näyttävät pieniltä. Kuitenkin tämän hetkisen tilanteen perusteella Riosta tulisi pieni, mutta aika näyttää.

Rioa mitataan rullamitan ja kynän avulla

Iso ja pieni

Sisäsiisteys alkaa olla jo parempaan päin. Työpäivää Rio ei pysty pidätellä eikä yötä. Tosin vaikuttaa siltä, että Rio pystyy pidättelemään yön, sillä aamulla merkkejä pissoista ei näy, mutta jossain vaiheessa haju paljastaa, että tarpeita on tehty. Rio pissaa yöllä joko omaan tai Mikon petiin. En tiedä tekeekö se sitä joka yö, mutta usein kyllä. Pedit ovat usein pesussa, mutta en aina pese niitä heti, kun huomaan, että niihin on pissattu. Rioa ei yhtään haittaa nukkua pissapedissä. Muuten, jos Rio pissaa sisälle, niin se pissaa olohuoneen matolle. Kaikki olohuoneeseen tulevat vahingot johtuvat vain siitä, että Rioa ei ole viety riittävän ajoissa ulos. Pääsy eteiseen on yleensä rajattu pentuaitauksella. Rio välillä käy ovella, jos sillä on hätä. Lauantaina, kun lähdimme kauppaan, Rio olisi halunnut lähteä mukaan. Ei se päässyt ja kotiin palattuamme (pojat saivat olla koko asunnossa) sohvalta löytyi pissat. Tuon ikäinen pentu ei tee enää ihan pieniä pissoja... Oma vika, yrittihän Rio kertoa ovella, että ulos täytyy päästä. En silti olisi uskonut sen pissaavan sohvalle. Sängyllekin on kerran tullut pissat, mutta siitä on jo pidemmän aikaa. Nyt Rio jo välillä pääsee itse sängylle. Jos ulkoilut ajoitetaan oikein, niin sisältä ei tarvitse siivota kuin työpäivän aikana tulleet pissat (+ mahdollinen petien pesu).


Karvaa on jo alkanut kasvaa enemmän ja suurin osa selän mustasta karvasta on lähtenyt pois. Selkeät mustan karvan alueet ovat säkän kohdalla ja rinkula hännässä sekä pieni pläntti karvaa niskassa. Hännän rinkula ei katoa, mutta muu musta karva toivottavasti. Riolla kyllä muutenkin kasvaa mustaa karvaa, mutta ne ovat yksittäisinä ruskean seassa. Ruskean karvan seassa olevaa mustaa karvaa on kuitenkin aika paljon. Riolla on myös musta pilkku hännässä. Tai ei se enää pilkulta näytä, kun karva on alkanut kasvaa. Ja tietenkin se on hännän päällä. On aika jännä juttu, että vaikka Riolla on tuota mustaa, niin sillä on aika vaalea pigmentti muuten. Valkoisista kynsistä kaksi on muuttunut osittain mustaksi. Kajaleita Riolla ei ole ollenkaan vaan sen silmänympärykset ovat ihan vaaleat. Pilkkuja Riolla on onneksi vain pari ja nekin ovat aika vaaleita. Miko taas on varsinkin nyt karvanlähdön aikaan ihan bambin näköinen.

Rion värittömät silmänrajaukset

Turkki kasvaa ja musta raita on pääosin jo kadonnut

Rion hännässä on pilkku

Rio jo kovasti harjoittelee merkkailun alkeita. Isommat pissat se edelleen tekee "kyykyssä", mutta jo parin viikon ajan Rio on nostanut koipea säännöllisesti. On se jotenkin söpöä, kun tuollainen pikkumies käyttäytyy kuin isomies :) Koiven nostaminen on jo ihan päivittäistä. Rio on nostanut koipea pääsääntöisesti ruohotupsuihin, mutta tänään se Mikon perässä Rio merkkasi puun.

Kuukauden päästä Riolla on ensimmäiset pentunäyttelyt Messarissa. Ei ehkä ihan paras paikka aloittaa, mutta piti se ilmoittaa, kun ei minulla ole koskaan ollut koiraa Messarissa mukana. Seisomista ja hampaiden katsomista on harjoiteltu, mutta liikkumista ei, muuten kuin kerran Irran kanssa, jolloin siitä ei tullut mitään. Seisomista täytyy vielä harjoitella ihan kauheasti, sillä kestoa siinä ei vielä ole. Onneksi päästään kerran mätsäriin ennen joulukuuta. Saa nähdä paljonko Riolla on kavereita kehässä. Erkkarissa pentuja oli huimat 15, mutta tämän viikon pentunäyttelyissä Lemmikkimessujen yhteydessä ei ollut yhtäkään. Messarissa tuskin erkkarin tasolle päästään, mutta voi sielläkin pentuja olla ihan kiitettävästi. Rion veljiä ainakin on :)

Tänään Rio ja Miko pääsivät taas jäljestämään. Jälki oli jälleen vain noin 10 metriä. Rio jäljesti oikein mallikkaasti, vaikka meinasi kahdesti lähteä sivuun. Pysyin silloin paikallani ja hihnan kiristyessä Rio palasi jäljelle. Ennen kaatoa oli pyörimistä, mutta lopulta hirvensorkka (tai nilkka) löytyi. Miko jäljesti hyvin suoraviivaisesti jäljen päällä, mutta silläkin meni pyörimiseksi ennen kaatoa. Ehkä joku oli käynyt välissä kävelemässä jäljen päällä, vaikka se ehti vanhentua vain tunnin.

Jäljestyksen jälkeen

Märät ja kuraiset joutuvat suihkuun, Miko on siitä innoissaan :D

Matkalla jäljelle tulimme jyrkkään alamäkeen, jossa poikien hihnat menivät ristiin. Miko eteni niin vauhdikkaasti, että päästin Rion hihnasta irti, jotta Miko ei hihnojen välityksellä nykäisisi Rioa. Sitten Rio pyörikin muutaman kerran ympäri ja näytti sen jälkeen vähän pelokkaalta. Otin sen syliin ja huomasin, että jotain oli osunut lähelle Rion vasempaa silmää. Sillä oli melko iso vereslihalla oleva naarmu silmän alla. Onneksi ei osunut silmään eikä tullut haavaa. Riolla oli ilmeisesti liian paljon vauhtia alamäessä ja se kompuroi ja siksi veti muutamat kuperkeikat. Mielestäni se kiihdytti vasta, kun olin päästänyt hihnasta irti, mutta jäin myös miettimään, olinko syypää kompurointiin. Jos hihna oli jo kiristynyt, kun päästin irti, niin silloin syy oli minun. Toivottavasti naarmu paranee pian eikä ala kutisemaan. Silloin nimittäin tulisi kaulurille tarvetta.



Miko pääsi vielä iltapäivästä kolmen viikon tauon jälkeen hyppytekniikkatreeneihin tekemään okseria ja etäisyyksiä. Jälkimmäinen meni paremmin, sillä siihen löytyi paremmin vauhtia.

6 kommenttia:

  1. Jännittääkö Rio vieraita ihmisiä tai haukkuuko se niille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rioa jännittää vieraat ihmiset. Ehkä sen jälkeen, kun vein Rion töihin ja sitä kävi monet tervehtimässä, se on vähän rohkaistunut ja käy tervehtimässä vieraita ihmisiä (siitä saa namia). Pari kertaa Rio on haukahtanut vieraille ihmisille, mutta pääasiassa se tuhahtelee.

      Poista
    2. Okei, ku meiän Totti haukahtaa välillä ihmisille... (Varsinkin iltasin ku on pimeetä)
      Ja jos joku tulee silittämään nii Totti menee jalkojen taakse ja haukahtaa....

      Poista
  2. Toi Rion silmän naarmu näyttää aika pahalta, onneksi ei käyny kummiskaa pahemmin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se oli vaan isompi naarmu :) Hyvin se paranee, mutta saa nähdä kuinka karvaton tuo silmänalus on pentunäyttelyssä...

      Poista