sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tapahtumarikas viikonloppu

Lauantaina Mikolla oli rallytokokoe Malminkartanon sirkuskentällä eli kävelymatkan päässä meiltä. Tuomarina oli Iiris Harju ja tuomariharjoittelijana jälleen Riikka Timonen. Pidin ihan todennäköisenä, ettei tulosta tule tälläkään kertaa, sillä sekä tämän kisan että edellisen kisan tuomarit ovat tiukkoja. Radalla oli monia haastavia kylttejä ja ensimmäistä kertaa istumisesta täyskäännös vasemmalle. Vasemmalle kääntymistä oli kolmesti.


Miko tuntui vähän laiskalta jo omaa vuoroa odotellessa, mutta vasen täyskäännös ja pyörähdys onnistuivat hyvin. Ja eteen istuminen onnistui myös hyvin. Hyvin ei enää mennyt siinä vaiheessa, kun pääsimme radalle. Jouduimme uusia jo ensimmäisen kyltin Mikon mentyä haistelemaan kylttiä. Jälkikäteen ajateltuna ei varmaan olisi pitänyt uusia, sillä eihän siitä olisi -10 tullut. 360 vasempaan -kyltiltä saimme -10 väärin suoritetusta tehtävästä rintamasuunnan vuoksi. Tätä virhettä en radalla tajunnut, mutta Miko jäi alussa seisomaan ja siksi meillä oli hetken aikaa eri rintamasuunta. Liikkeestä maahan -kyltin uusin, sillä Miko meni istumaan. Harjoitellessa joka kerta niin hienosti onnistunut pyörähdys ei tietenkään onnistunut radalla. Meinasin uusia, kunnes tajusin, että olen jo käyttänyt sallitut kaksi uusimista.


Lämmin auringonpaiste vielä lisäsi Mikon paineistumisesta johtuvaa hitautta ja laiskannäköistä menoa. Tuntui tosi turhauttavalta yrittää saada Mikoa tulemaan mukaan tai tekemään edes yksinkertaisia juttuja, kuten istumista. Ikinä ennen meno ei ole tuntunut niin huonolta kisoissa, joten ihan hyvä vain, ettei loppuvuodesta tainnut olla kisoja lähistöllä. Virhepisteitä tuli 40 eli pisteet eivät riittäneet hyväksyttyyn tulokseen. Saimme vähennyksiä pääasiassa puutteellisesta yhteistyöstä ja vinoista asennoista (-9 p.). Muut pistevähennykset olivat ohjaajavirheestä ja koiran pois asennosta olemisesta sekä kahdesta uusimisesta (-11 p.) ja loput kahdesta väärin suoritetusta tehtävästä. Pistevähennyksistä jäi ihan hyvä fiilis, sillä ne olivat ihan oikeutettuja ja ilman noita isompia virheitä olisi ollut ihan ok pistesaalis kasassa.


Rio oli mukana kisapaikalla tottumassa kisatunnelmaan. Kuljimme Purina Areenan ohi, jossa oli agilitykilpailut menossa, joten Rio pääsi myös vähän kauempaa aistimaan agilitykisojen tunnelmaa. Kotiin koukkasimme vielä kaupan kautta. Aika pitkä reissu tuli ja kotona oli hyvin väsynyttä porukkaa.


Tänään sunnuntaina oli Kaaren parkkipaikalla Showhau Roadshow ja mätsäri. Tapahtuma on ollut samassa paikassa parina edellisvuotena, mutta silloin meillä on ollut muuta menoa. Nyt sitten vihdoin päästiin osallistumaan näin lähellä olevaan tapahtumaan. Mikon ilmoitin mätsäriin ja molemmat pojat kuvaukseen. Rio oli lapsimagneetti ja veti toki aikuisiakin puoleensa. Rio sai siis paljon rapsutuksia ja välillä Mikokin sai niistä osansa. Miko oli isojen aikuisten viimeinen ja meitä oli kolme koirakkoa kehässä samaan aikaan. Miko liikkui hyvin ja esiintyminen oli muutenkin kiitettävää. Tuomarin tutkiessa Mikoa hän sanoi, ettei Mikolla ilmekään värähdä, kun hän tutkii. Mikohan on jo ihan konkari :) Meille punainen nauha, mutta värikehässä ei sitten menestystä. Heti kehän jälkeen menimme kuvattavaksi. Miko istui ensin kuvattavana, mutta korvat ei ihan helpolla ollut nätisti höröllä. Rion vuoro oli seuraavaksi ja hieman pentua jännitti. Rion kuvaus tehtiin seisten, kun ei se kyennyt istumaan jännitykseltään. Tuli siitäkin ehkä yksi hyvä kuva :) Kuvat tulevat myöhemmin sähköpostiin. Palkaksi ilmaisesta kuvauksesta pojat saivat ruokaa ja herkkuja. Miko pääsi myös maistelemaan Husse-nappuloita, jonka kahdesta vaihtoehdosta  lammas-riisi upposi paremmin. Saimme siitä näytepussin sekä myös saman merkin pentunappuloista. Sitten lähdimmekin jo kotiin. Ihan kiva välillä, ettei koiratapahtumissa mene aikaa tuntikaupalla. Ihan kivat kotiintuomiset saatiin 7 euron ilmoittautumismaksulla:



Riolla on korkeutta n. 29 cm. Riolla vaihtui nyt viikonloppuna pikkupennun panta vähän isomman pennun pantaan. Samalla hihnalla vielä mennään, sillä hienossa luu-hihnassa on liian raskas lukko. Verkkokaupasta ostaessa jää lukon koko arvailujen varaan... Valjaiden hankkimista olen myös miettinyt, mutta katsotaan.

3 kommenttia:

  1. Harmi että kisoissa meni tällä kertaa vähän huonommim, mutta ensi kerralla sitten paremmin. :)
    Onpas Riolla ihanat pannat sun muut :)

    VastaaPoista
  2. Harmi että kisoissa meni tällä kertaa vähän huonommim, mutta ensi kerralla sitten paremmin. :)
    Onpas Riolla ihanat pannat sun muut :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Riosta saisi vähän helpomman harrastuskaverin kuin mitä Miko on.
    Kiitos! Harmittaa, ettei hienoa hihnaa voi vielä käyttää, kun lukko painaa niin paljon :)

    VastaaPoista