sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kolme kappaletta mietteitä ja putki

Sohvakaverit
Miko hyppäsi 12-viikkoisena ensimmäisen kerran sohvalle, ruuan perässä. Myös Rio hyppäsi sohvalle ensimmäisen kerran 12-viikkoisena eli viime viikonloppuna. Sekin ruuan perässä. Muutaman kerran se on sen jälkeen tullut sohvalle, mutta ei se vielä niin helppoa ole, että Rio usein sohvalla kävisi. Syön usein sohvalla ja nyt pari kertaa onkin tullut kiire nostaa leipälautanen tms. ylös, kun yhtäkkiä Rio on ponkaissut viereen. Ja se kun on tuollainen ahnepossu. Tänään Rio on kahdesti tullut omin päin alas. Ensimmäinen kerta oli joskus aamupäivällä, kun nukuin poikien kanssa sohvalla. Rio makasi lähellä reunaa ja havahduin, kun kuului "tömps". Rio makasi maassa, joten ilmeisesti se oli pyörähtänyt ja tippunut. Toisella kertaa pojat painivat sohvalla ja nousin ylös hakemaan kameraa. En osannut ajatella, että Rio voisi lähteä perääni, mutta niin vaan se loikkasi alas ja liukui liukkaalla lattialla vielä merin tai puolitoista eteenpäin. Pitää olla varovaisempi.

Sisäsiisteyden kanssa tunnen joskus epätoivoa. Miko oli tosi helppo. Eteisissä oli sanomalehdet ja niille se teki aina tarpeensa, paria vahinkoa lukuun ottamatta. Matot oli nostettu pois, joka varmasti auttoi asiaa. Rio on sitten ihan toinen juttu. Se pissaa (ja kakkaa) ihan mihin vaan. Se voi pissata sanomalehdelle, matolle, lattialle tai petiinsä. Välillä tuntuu, että pissat tulevat aina matolle. Ihan kiitettävästi Rio tekee tarpeitansa ulos ja silloin välillä, kun kakat tulevat sisälle, voi vaan katsoa peiliin. En ole yhtä ahkerasti kuskannut Rioa ulos kuin Mikoa aikanaan. (Mikon pentuaikana olin alkuun neljä viikkoa kotona lomalla, joten oli helppo viedä usein ulos ja olinhan silloin vielä paljon nuorempi ;) Silloin vielä jaksoi. Nyt on niin paljon kaikkea muutakin, ettei jaksa nähdä niin paljon vaivaa. Kootut selitykset :) ) Hetken jo luulin, että Rio pidättää koko yön, sillä sanomalehdet olivat aamuisin kuivia. Mutta sitten huomasin, että sehän tekeekin tarpeensa matolle. Ei ole meillä kotona ihan kauhean raikkaat sulotuoksut... Tänä viikonloppuna taas toiveikkaana ajattelin, että pentu pidättää koko yön, kunnes tänään huomasin, että se on pissinyt petiinsä. Ilmeisesti muutamankin kerran. Kun menemme ulos, niin heti ensimmäiseksi Rio tekee tarpeensa (paitsi silloin, kun olen hieman liian myöhään lähtenyt ulos), joten kyllä tämä vielä tästä.

Vemmelsääri

Juurikaan Rio ei vielä osaa mitään. Se osaa odottaa ruokaansa, kunnes saa luvan syödä. Muuten se ei vielä osaa mitään käskystä. Ensimmäinen asia, jota naksuttelin Riolle, oli kosketusalusta, jota Rio käy nyt jo hienosti pari metrin päässäkin koskemassa. Istumista ja kulhoon menemistä olen myös naksutellut. Istumiseen olen jo ottanut sanaa mukaan. Rio osaa pistää kulhoon jo molemmat etutassut, mutta se vaatii vielä paljon vahvistamista ennen kuin voidaan edetä. Perjantai-iltana aloitin maahanmenon opettelun. Aloitin niin, että houkuttelin Rioa tulemaan jalkani alta. Naksautin, kun se painautui maahan. Muutaman kerran jälkeen pidimme tauon ja tauon aikana Rio meni maahan (muuten se ei sitä juurikaan tee, muuten kuin mennessään lepäämään tai leikkimään lelulla). Naksautin siitä ja sen jälkeen aloin odottaa maahan menon tarjoamista. Välillä Rio meni maahan yritettyään ensin kaikenlaista muuta. Vaati jokusen kerran maahan menosta naksauttamisen, kunnes Riolla välähti. Sitten se alkoi tarjota sujuvaa maahan menoa. Aikomuksena on ollut naksutella ulkona mm. ihmisten ja koirien ohittamisesta, nätisti kulkemisesta ja luoksetulosta, mutta vielä naksutin ei ole kulkeutunut mukaan.

Miko 13 vko ei ole pörröinen ja korvakorut on hyvässä mallissa

Rio 13 vko on pörröinen...

...ja korvakorut tulossa (mutta ei yhtä runsaasti)

Lauantaina Taina poikkeisi tervehtimässä Rioa. Alkuun Rio jännitti Tainaa, mutta kyllä se sitten lähti leikkimään Tainan kanssa. Välillä Rio hepuloi joko lelun kanssa tai ilman. Hienosti se jätti huomiotta ohi kulkeneet ihmiset ja koirat. (Ei kyllä kauheasti sellaista pelkoa ole, että Rio lähtisi vieraiden ihmisten tai koirien luo, ennemmin se lähtisi karkuun.) Saimme Tainalta kevyen putken, joka olikin kooltaan aika iso. Onneksi se on hyvin kevyt ja menee pieneen tilaan. Vaikka Rio jännittää ihmisiä ja koiria, niin muuten se on ihan rohkea. Sitä ei yhtään haittaa, vaikka putki liikkui olohuoneen lattialla (Mikolle putken liikkuminen on kauhistus). Rio peuhasi putken sisällä, hyppi sitä vasten ja meni sen ali.

Miko

Rio

Pojat

6 kommenttia:

  1. Osaako Rio jo tulla kutsusta luokse? Totilla se sujuu vähän kehnosti pihalla mutta sisällä tullaan aina hienosti luokse. :)

    VastaaPoista
  2. Aikomaani luoksetulokäskyä en ole vielä opettanut, mutta kyllä Rio tulee hyvin kutsusta luokse. Joskus se jää ulkona haistelemaan, mutta kyllä se jossain vaiheessa tulee :) Ulkona luoksetulo toimii ehkä hieman paremmin kuin sisällä :) Riippuu tilanteesta

    VastaaPoista
  3. Olis vielä yks kysymys liittyen niihin joulukuun pentunäyttelyihin, elikäs maksaako toi ilmottautuminen? Kun en oo mistää löytäny sitä hintaa... Että maksaaks se ilmottautuminen?
    :D

    VastaaPoista
  4. Maksaahan se, näyttelyt ei oo halpa harrastus :D Yleensä pentunäyttelyt ovat edullisempia, mutta noihin Messukeskuksen näyttelyihin edullisin ilmoittautumismaksu on 38€/näyttely. Ilmoittautumistiedot: http://www.koiramessut.fi/koiranayttelyt/helsinki-puppy-show/ilmoittautuminen

    Rion ilmoitin molempiin, joten olen nyt 80€ köyhempi :/

    VastaaPoista
  5. Okei... aika kallista siis. En viel tiiä ilmotetaaks me Totti molempii vaa vai jompaankumpaan toiseen. Pitää kysyä äitiltä.
    Mutta kiitos kumminkin kun ilmoitit! :)

    VastaaPoista